RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.06.2018/Pykälä 202
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 747/01.02.01/2018 |
§ 202
Kaupunginsihteerin henkilökohtainen lisä
Konsernihallintojohtaja Anna-Kristiina Järvi 19.6.2018:
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II-luvun 11 §:n mukaan viranhaltijalle voidaan maksaa varsinaiseen palkkaan kuuluvaa euromääräistä henkilökohtaista lisää. Henkilökohtaista lisää maksetaan pääsääntöisesti viranhaltijan työsuorituksen arvioinnin perusteella. Soveltamisohjeen mukaan lisän perusteina voivat ammatinhallinnan ja työssä suoriutumisen lisäksi olla esimerkiksi tuloksellisuus, monitaitoisuus ja luovuus, erityistiedot ja -taidot, yhteistyökyky, vastuuntunto ja oma-aloitteisuus ja kehityshakuisuus.
Kaupunginsihteeri *** tehtäväkohtainen palkka on 3 890,76 euroa/kk ja työvuosien perusteella kertyvät työkokemuslisä 311,26 euroa/kk. Henkilökohtaista lisää ei ole määritelty.
Kaupunginsihteerin tehtäviin kuuluvat kaupunginvaltuuston ja –hallituksen esityslista- ja pöytäkirjaprosessi, päätöksenteon täytäntöönpano ja kaupungin kaikkien hallintokuntien päätöksentekoprosessien kehittäminen ja oikeellisuuden valvonta. Kaupunginsihteeri toimii kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja muiden erikseen määritettävien toimielinten tai työryhmien sihteerinä. Kaupunginsihteerille ei ole aikaisemmin määritelty henkilökohtaista lisää.
Toukokuussa 2018 astui voimaan uusi tietosuoja-asetus ja sen myötä kaupunginsihteeri on nimetty koko kaupungin tietosuojavastaavaksi. Tietosuojavastaavan tehtävät eivät ole kuuluneet kaupunginsihteerin työtehtäviin, mutta *** on ottanut uudet työtehtävät vastaan positiivisesti ja suhtautunut muutokseen erittäin joustavasti. *** on ahkera ja sitoutunut työntekijä, joka suhtautuu työtehtäviinsä vastuuntuntoisesti ja itsenäisesti. Hän on ollut mukana kehittämissä koko kaupungin hallinnollisia prosesseja ja ollut luomassa kuntalain muutosten ja hallintosäännön päivittämisen yhteydessä havaittuja tarpeellisia muutoksia sekä ollut luomassa uuden tietosuojalain mukanaan tuomat uudet toimintamallit.
Edellä mainituin perustein esitetään kaupunginsihteeri *** henkilökohtaiseksi lisäksi 200 euroa/kk.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että kaupunginsihteeri *** palkan henkilökohtaisen lisän osuus on 200 euroa kuukaudessa 1.6.2018 alkaen.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Elisa Vuorinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16:36.
Tiedoksi |
|
***, Konsernihallinto |
|
|
palkat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |