RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 29.05.2018/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 935/00.02.02/2017 |
§ 94
Teknisen lautakunnan kokouksen alkamisajan muutos
Hallintopäällikkö Anne Rantala 16.5.2018:
Raision kaupungin hallintosäännön 2 luvun 6 §:n mukaan: ”Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Puheenjohtajalla on oikeus tehdä kokousaikatauluun muutoksia. Kokous on pidettävä aina silloin, jos enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.”
Tekninen lautakunta päätti 24.10.2017 lautakunnan kokouspäiviksi 12.6.2018 ja sen alkamisajankohdaksi klo 17.30. Tarkoituksena on, että kesäkokouksen jälkeen lautakunta ruokailee yhdessä, joten esitetään, että kokous alkaa 12.6.2018 klo 16.30. Kesäkokouksen tarkempi ohjelma on luettavissa kokousjärjestelmässä.
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta päättää, että teknisen lautakunnan kokous 12.6.2018 alkaa klo 16.30.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |