RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.05.2018/Pykälä 156
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 606/01.02.01/2018 |
§ 156
Pääluottamusmiesten ajankäyttö ja korvaukset
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
Kunnallisessa yleisessä virkaehtosopimuksessa sekä tuntipalkkaisten sopimuksessa määritellään luottamusmiesten työajankäyttöä luottamusmiestehtävien hoitamiseen sekä heille suoritettavia korvauksia. Ajankäyttöä ja korvauksia tarkistettiin uusissa sopimuksissa. Ajankäytön määrittely muuttui siten, että aiemmin vapautukseksi on laskettu 1 päivä 120 edustettavaa kohden, nyt se on yksi päivä 105 edustettavaa kohti. Raisiossa on lähdetty siitä, että päivän pituudeksi on huomioitu ns. yleistyöajan mukainen työaika. Opettajaluottamusmiehelle on huomioitu 2/3 näin saadusta työajasta. Luottamusmiestehtävän hoidosta maksettavia korvauksia tarkistetaan 1.5.2018 lukien.
Laskelma ajankäytöstä ja korvauksista esityslistan liitteenä.
Liitteet |
2 |
Pääluottamusmiehet ajankäyttö ja korvaus |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyy oheisen liitteen mukaiset korvaukset pääluottamusmiehille 1.5.2018 lukien ja oheiset vapautukset käyttöönotettavaksi, kun niiden toteuttamisesta on sovittu esimiehen kanssa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Konsernihallinto |
|
|
Tiina Peltola, Konsernihallinto |
|
|
Tekninen keskus |
|
|
Timo Jalonen, Tekninen keskus |
|
|
Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Sivistyskeskus |
|
|
Jari Vainio, Kunnallistekniset palvelut |
|
|
Aleksi Roiha, Kunnallistekniset palvelut |
|
|
Jorma Uoti, Opetuspalvelut |
|
|
Marianne Hellgren, Hoito- ja hoivapalvelut |
|
|
Ulla-Maija Soinio, Terveyspalvelut |
|
|
palkat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |