RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 23.04.2018/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 54/00.00.01/2018 |
§ 63
Juha Virtasen eronpyyntö ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 16.4.2018 § 126
”Kaupunginsihteeri Sari Vahtera 10.4.2018:
Juha Virtanen on esittänyt sähköpostitse 20.3.2018 eronpyynnön ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä henkilökohtaisista syistä.
Kaupunginvaltuusto on 5.6.2017 § 90 valinnut Juha Virtasen ympäristölautakunnan jäseneksi ja § 101 Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan Harri Seikolan henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto
1) merkitsee tiedoksi Juha Virtasen eronpyynnön ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä
2) päättää myöntää Juha Virtaselle eron ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä
3) päättää valita Juha Virtasen tilalle uuden jäsenen ympäristölautakuntaan ja varajäsenen Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Jonni Moislahti ehdotti, että ympäristölautakunnan varsinaiseksi jäseneksi valitaan Minna Antila ja Antilan henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jyrki Aaltonen ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan varajäseneksi valitaan Jari Valkeapää.
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto
1) merkitsee tiedoksi Juha Virtasen eronpyynnön ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä
2) päättää myöntää Juha Virtaselle eron ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä
3) päättää valita Juha Virtasen tilalle ympäristölautakunnan jäseneksi Minna Antilan ja Antilan henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jyrki Aaltosen ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan varajäseneksi Jari Valkeapään jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.”
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
ehdottaa valtuustolle, että valtuusto
1) merkitsee tiedoksi Juha Virtasen eronpyynnön ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä
2) päättää myöntää Juha Virtaselle eron ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan varajäsenyydestä
3) päättää valita Juha Virtasen tilalle ympäristölautakunnan jäseneksi Minna Antilan ja Antilan henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jyrki Aaltosen ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan varajäseneksi Jari Valkeapään jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Nimetyt |
|
|
Päivi Nieminen / sidonnaisuusilmoitukset |
|
|
Juha Virtanen |
|
|
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta |
|
|
Ympäristölautakunta |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |