RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.04.2018/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 118/02.08.00/2018 |
§ 53
Metsäpalvelusopimus
Rakennuttajainsinööri Mari Hämölä 4.4.2018:
Raision kaupungilla on talous- ja puistometsää n. 750 ha. Metsäpalvelun tavoitteena on turvata talousmetsien kasvumahdollisuudet ja luoda monipuoliset virkistysmahdollisuudet. Metsäpalvelusopimus pitää sisällään metsän uudistamisen, hoidon, puukaupan konsultoinnin, puunkorjuupalvelun ja metsätaloussuunnitelman. Hankinnan arvo koko sopimuskauden ajalta on noin 75.000 euroa.
Kunnallistekniset palvelut on järjestänyt avoimen kilpailutuksen, johon pyydettiin tarjouksia 16.2.2018 mennessä. Tarjouspyyntöasiakirjoja lähetettiin 11 kpl, joista saatiin kaksi tarjousta. Toinen tarjouksista ei ollut tarjouspyynnön mukainen ja se hylättiin. Palvelusopimus on vuosille 2018–2022.
Hyväksytyn tarjouksen jätti Metsänhoitoyhdistys Lounametsä ry. Avauspöytäkirja on liitteenä. Tarjouksen hinnaksi tuli 277,83 €/ha.
Liitteet |
2 |
Avauspöytäkirja, metsäpalvelu |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta valitsee Raision kaupungin metsäpalveluiden tuottajaksi vuosille 2018–2022 Metsänhoitoyhdistys Lounametsä ry:n. Lautakunta toteaa, että sopimus metsäpalveluista tehdään vasta, kun tämä päätös on saanut lainvoiman ja hankintalain mukainen odotusaika on kulunut loppuun.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Tarjouksen jättäneet |
|
|
Markku Tuominen, kunnallistekniset palvelut |
|
|
Mari Hämölä, kunnallistekniset palvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |