RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.03.2018/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 317/00.04.02/2018 |
§ 52
Katsaus Raision Vuokra-asunnot Oy:n talouteen ja toimintaan v. 2017
Hallintosihteeri Sanna Tammilehto:
Raision kaupunginvaltuusto on päättänyt talousarvion 2018 yhteydessä, että konserniyhteisöjen edellytetään raportoivan kirjallisesti kaupunginhallitukselle yhtiön tilinpäätöksestä ja keskeisistä tunnusluvuista. Lisäksi konserniyhteisöjen tulee raportoida toiminnastaan ja taloudestaan konsernijaostolle jaoston erikseen päättämällä tavalla.
Konserniyhtiöiden edellytetään selvittävän vuoden alussa konsernijaostolle velkarakenne, lainasuojaukset sekä kyseisenä talousarviovuotena erääntyvät lainat, takaukset tai muut sellaiset rahoitusjärjestelyt, jotka voivat edellyttää emokaupungin konserniohjetta. Pääsääntönä on, että konserniyhteisöt ottavat tarvitsemansa lainat emokaupungilta.
Lisäksi konserniyhteisöjen tulee kevään 2018 aikana antaa konsernijaostolle selvitys riskienhallinnasta yhtiössä.
Raision kaupungin tytäryhtiöistä Raision Vuokra-asunnot Oy, Raision Vesi Oy ja Koy Kerttulan Jäähalli on kutsuttu esittelemään vuoden 2017 talouden ja toiminnan toteutumista kaupunginhallituksen konsernijaoston kokoukseen. Kutsu on lähetetty toimitusjohtajalle ja hallituksen puheenjohtajalle.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee asian tiedoksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Puheenjohtajana tämä asian käsittelyn osalta toimi Pipsa Allén.
Vesa Parantainen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15:23 ja Janne Laulumaa klo 15:28.
Hannele Lehto-Laurila poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi, koska hänen läheisensä toimii Raision Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtajana. Aarre Lehtonen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, koska hän toimii As Oy Kuulaharjojen hallituksessa. Elisa Vuorinen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, koska hän toimii As Oy Kuulaharjojen ja Keonkatu 3 :n hallituksissa.
Esteellisyydet perustuvat hallintolain 28 §:ään.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti kokouksessa.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |