RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.03.2018/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 319/01.04.04/2018 |
§ 74
Raision kaupungin palveluksesta eläkkeelle jääneiden toimintakertomus vuodelta 2017
Kaupungin palveluksesta eläkkeelle jääneiden toimintaan on vuosittain pieni määräraha henkilöstöhallinnon alaisuudessa. Eläkeläisten valitsema toimikunta on jättänyt vuoden 2017 toiminnasta oheisen liitteen mukaisen toimintakertomuksen.
Liitteet |
14 |
Raiken toimintakertomus 2017 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee kertomuksen tietoonsa saatetuksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |