RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.02.2018/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yksityistiet, sijaintikartta |
|
Asianro 940/10.03.01.00/2014 |
§ 18
Raision kaupungin yksityisteiden hoito ja avustukset
Rakennuttajainsinööri Mari Hämölä 7.2.2018:
Raision kaupungin tekninen lautakunta on 1.10.2013 pitämässään kokouksessa päättänyt suorittaa alueelliset yksityistietoimitukset, jossa luodaan alueelliset yksityistiet ja niille tiekunnat (tekninen lautakunta § 151 1.10.2013).
Maanmittauslaitos on suorittanut vuoden 2014 aikana alueelliset yksityistietoimitukset. Toimitusten jälkeen Raision kaupungin alueella on kaksikymmentä tiekuntaa, joiden tulevat hoito ja avustuskäytännöt tuodaan teknisen lautakunnan päätettäväksi.
Yksityisteiden hoidon siirtäminen Raision kaupungilta tiekunnille
1. Tiekuntien toiminnan aktivointi
Raision kaupunki haluaa yhdenmukaistaa yksityisteiden tiehoitokuntien toimintaa, jotta erilliset tiekunnat saadaan samaan asemaan ja laillisesti toimintakelpoisiksi. Raision kaupunki on ottanut valtuuston päätöksellä hoitovastuun yksityisteistä vuonna 1993. Tiekuntien toiminta on järjestelyn jälkeen taantunut eivätkä ne kaikki ole enää toimintakykyisiä. Tiekunnat tulee saada lainmukaisesti päätöskelpoisiksi toiminnan uudelleen käynnistämisen ja koulutuksen kautta. Tulevaisuudessa tiekuntien osakkaat kantavat kokonaisvastuun tiestä ja hallinnosta, kunta myöntää tieavustuksia ylläpitoon ja valtiolta on mahdollista hakea Ely-keskuksen kautta avustuksia. Uuden, vuonna 2020 voimaan tulevan yksityistielain mukaan kunta, maakunta tai valtio ei voi enää myöntää avustusta järjestäytymättömälle tiekunnalle.
Raision kaupungin alueelle on tarkoitus perustaa 3 - 5 alueellista tiekuntaa ja niiden toiminnan käynnistäjäksi ja neuvonantajaksi on haettu tarjouskilpailulla toimija. Mahdolliset alueelliset tiekunnat olisivat esim. Vanto, Somersoja, Mahittula ja Tainio. Raision kaupunki avustaisi tiekuntien toiminnan käynnistämisessä toimimalla valitun neuvonantajan avustuksella tiekuntien perustamisessa avustajana, ohjeistamalla tieyksiköiden laadinnassa ja kouluttamalla toimielimiä. Jatkossa kaupungin roolina olisi toimiminen neuvonantajana tiehoitokuntien edustajille määräajan. Tiekunnat vastaisivat itsenäisesti kaikesta toiminnastaan. Kaupunki kunnostaa huonokuntoisia tiealueita ennen luovutusta takaisin tiekunnille. Alueelliseen tiekuntaan ei yksittäisen ja nykyisin toimivan tiekunnan ole pakko liittyä.
2. Tiedottaminen perustamisesta
Raision kaupunki järjestää tulevien tiekuntien asukkaille tiedotustilaisuuden kevään aikana, jossa käsitellään hankkeen sisältöä, työvaiheita, aikatauluja ja osakkaisiin kohdistuvia velvoitteita. Yksityistie- ja kulkuoikeudet on selvitetty vuonna 2014 Maanmittauslaitoksen toimesta ja ne ovat nähtävillä kartoilla ja luetteloina. Teiden kunnosta on tehty alustava kuntokartoitus keväällä 2017, jolloin arvioitiin teiden kantavuutta, päällysteitä, kuivatusta ja siltojen kuntoa silmämääräisesti. Maastokäyntien perusteella on havaittu huonokuntoisia päällysteitä, jotka ovat verkottuneet tai painuneet kantavuuspuutteiden seurauksena. Sillat ja rummut ovat melko hyväkuntoisia, mutta reunapalteita, jotka estävät rungon kuivumista, on paikoitellen. Ojat ovat pääosin toimivia.
3. Tieyksikkölaskelmat
Kaupungin kilpailuttama opastaja tekee teistä tieyksikkölaskelman ja laatii sen taulukkomuotoon tulevien tiekuntien käyttöön. Asiaan liittyen maanomistajille lähetetään kyselykaavake kiinteistöjen tienkäytöstä. Tieyksikkölaskelmat perustuvat Maanmittauslaitoksen julkaisuun nro 92 vuodelta 2015. Kiinteistöjen omistajatiedot ja yksityistieluettelo saadaan Maanmittauslaitokselta tieyksikkö-laskelmien pohjaksi. Kaupungilta saa kartan. Perusteet tieyksiköiden laskemiseksi tiedotetaan kaikille tiekunnille.
4. Tiehoitokuntien muodostaminen
Alueiden asukkaille järjestetään koulutus kahtena saman sisältöisenä n. 6 tunnin pituisena tilaisuutena kevättalvella 2018. Koulutuksessa perehdytään yksityistielakiin, tiekunnan tehtäviin ja niiden suorittamiseen. Kaupunki toimii koulutusten järjestäjänä. Alueellisiin tiehoitokuntiin valitaan toimielimet hoitamaan tiekunnan lakisääteisiä toimia kaupungin neuvonantajan opastuksella. Kunkin tiekunnan alueelta valitaan vähintään yksi henkilö alueelliseen tiehoitokuntaan. Tulevat tiekunnat tulisi muodostaa keväällä 2018.
5. Tiekuntien kokoukset
Alueelliset tiekunnat kutsutaan ensimmäisen kerran koolle syksyllä 2018 postitse lähetettävällä kirjeellä järjestäytymistä varten. Kaupungin edustajana toi-mii kilpailutettu tukihenkilö ja hän opastaa kokouskäytännöissä ja esittelee tieyksikkölaskelman, jonka pohjana ovat maanomistajille lähetetyt lomakkeet vastauksineen.
6. Aikataulu
Kaupunki on valinnut tukihenkilön tiekunnille kilpailutuksella talvella 2017. Yleisötilaisuudet pidetään kevättalvella 2018, keväällä 2018 muodostetaan tiekunnat ja ne kokoontuvat ensimmäisen kerran syksyllä 2018. Teiden kuntoarviointi tehdään keväällä tai syksyllä 2018 pudotuspainokokein ja mahdollisia tuloksia ja kustannuksia pystytään arvioimaan syksyyn 2018 mennessä. Kustannuksia merkitään vuoden 2019 talousarvioon.
7. Korjaukset
Kaupungin tehtäväksi jäävät tiealueiden korjaustoimenpiteet päätetään tiekohtaisesti kuntokartoituksen perusteella ja määrärahojen puitteissa. Korjaavien toimenpiteiden teko jaetaan usealle vuodelle. Korjaustoimenpiteitä voivat olla esim. jyrsintä ja murskelisäys, ojanperkaus ja huonokuntoisen asfaltin sekoitusjyrsintä yhdistettynä murskelisäykseen. Kunnoltaan kohtuullisiksi arvioidaan alustavasti Tahviontie, Syrjätie, Mikkolantie ja Vantontie (yht. noin 5600 m). Kaavateiksi tulevaisuudessa muutetaan Järviniityntie, Makslantie (yht. noin 4300 m) ja mahdollisesti myös Peukaloisenpolku (noin 400 m). Yksityisteitä on kaikkiaan n. 35 km. Kaupunki kilpailuttaa erikseen urakoitsijan korjaustoimenpiteille.
Oheismateriaali |
1 |
Yksityistiet, sijaintikartta |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta päättää aloittaa valmistelut Raision kaupungin hoitamien yksityisteiden hoito- ja hallintovastuun siirtämiseksi muodostettaville tiekunnille.
Päätös Tekninen lautakunta piti neuvottelutauon klo 19.02 - 19.12.
Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Satu Rantanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.58.
Tiedoksi |
|
Heikki Mikkola, kunnallistekniset palvelut |
|
|
Marika Nurmikko, kunnallistekniset palvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |