RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.02.2018/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituskohteet vuonna 2018.pdf | |
Kaavoitusohjelmakaavio 2018-2020.pdf | |
Asemakaavakohteet 2018 kartalla.pdf |
|
Asianro 233/10.00.00.02/2018 |
§ 27
Kaavoitusohjelma 2018 - 2020
Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 6.2.2018:
Kaavoitusohjelma 2018 - 2020 sisältää kaupunkikehittämisen kannalta useita merkittäviä maankäytön suunnittelukohteita, jotka koskevat sekä kaupungin keskeisen tieliikenneympäristön että laajojen asuin- ja työpaikka-alueiden asemakaavoitusta.
Yleiskaavoituksen osalta on tarkoitus jatkaa koko kaupungin yleiskaavan ajantasaistamista koskevaa perusselvitystyötä.
Vuoden 2018 asemakaavahankkeista merkittävässä roolissa ovat Raision läpi kulkevan E 18 -tien kehittämiseen liittyvät asemakaavoitustyöt, E18 Länsiosa ja E18 Keskikaupunki. Nämä pitävät sisällään sekä merkittäviä työpaikkakohteita että asuinalueita. Erityisesti E18 Keskikaupunki asemakaavahankkeen pohjaksi on myös käynnistetty keskusta-alueen visiotyö. Uusien asuinalueiden kaavahankkeista tärkein on Turun kanssa yhteistyössä laadittava Kuloistenniityn asemakaavoitus. Uusista työpaikka-alueista ajankohtaista on Halla-ahon alueen kaavoituksen käynnistäminen. Asemakaavahankkeita on vireillä yhteensä noin 18 kappaletta.
Kaavoitusohjelman pohjalta laaditaan vuotuinen kaavoituskatsaus, joka julkaistaan alkukeväällä Raisio Tiedottaa -lehdessä.
Oheismateriaali |
1 |
Kaavoituskohteet vuonna 2018.pdf |
|
2 |
Kaavoitusohjelmakaavio 2018-2020.pdf |
|
3 |
Asemakaavakohteet 2018 kartalla.pdf |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy kaavoitusohjelman vuosille 2018- 2020 ohjeellisena noudatettavaksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Outi Pekkala, Maankäyttöpalvelut |
|
|
Olli Arvola, Maankäyttöpalvelut |
|
|
Kaupunginhallitus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |