RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 15.01.2018/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 140/01.01.03/2018 |
§ 5
Talkoovapaat
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
Raision kaupungissa on ollut useampana vuonna käytössä ns. talkoovapaakäytäntö, jossa työntekijä on voinut pitää palkatonta vapaata siten että vapaaseen ei ole tarvinnut liittää viikonlopun päiviä. Vapaan ajaksi ei ole saanut palkata sijaista, eikä vapaa ole myöskään saanut johtaa ylitöihin tai palvelun heikkenemiseen. Vapailla on tavoiteltu säästöä henkilöstökustannuksissa. Talkoovapaasta on päättänyt henkilön esimies, joka muutoinkin päättää henkilön vapaista. Raisiossa talkoovapaita on voinut ottaa enintään 10 päivää kalenterivuoden aikana.
Talkoovapaakäytäntö on alueen kunnista käytössä ainakin Turussa, Kaarinassa ja Naantalissa.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että henkilökunnalle voidaan myöntää palkatonta virkavapaata tai työlomaa enintään 10 työpäivää siten, että vapaaseen ei tarvitse liittää viikonlopun päiviä. Viikonloppusääntöä ei sovelleta pidempiin virkavapaisiin. Vapaan ajaksi ei saa palkata sijaista, eikä se saa johtaa ylitöihin tai muihin kustannuksia lisääviin järjestelyihin. Myöskään palvelut eivät saa oleellisesti heiketä vapaiden myöntämisen johdosta.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Keskukset |
|
|
Esimiehet |
|
|
Pääluottamusmiehet |
|
|
palkat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |