RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.12.2017/Pykälä 309
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, koordinaattori |
|
Asianro 1155/01.01.00/2017 |
§ 309
Koordinaattorin määräaikaisen viran perustaminen
Sosiaali- ja terveyskeskus esittää:
Esitys määräaikaisen koordinaattorin vakanssin perustamisesta
Raision lastensuojelutoimisto osallistuu THL:n systeemisen lastensuojelun toimintamallin pilotointiin ajalla 1.3. – 31.12.2018. Systeemisen toimintamallin käynnistäminen edellyttää systeemisen tiimin kokoamista. Tiimiin kuuluu sosiaalityöntekijöiden ja ohjaaja/perhetyöntekijöiden lisäksi konsultoiva sosiaalityöntekijä, kliinikko sekä koordinaattori. Systeemisesti toimivassa tiimissä oleellista on asiakkaita koskevan keskustelun ja reflektion suuri määrä ja korkea laatu. Kliinikkona toimiva perheterapeutti tuo lastensuojelutyöhön perheterapeuttista osaamista. Koordinaattorin tehtävänä on hoitaa iso osa juoksevista asioista ja paperityöstä, jotta sosiaalityöntekijälle vapautuu aikaa asiakastyöhön. Koordinaattori toimii sihteerinä kokouksissa ja kokoaa dokumentoinnin lapsista ja asiakasperheistä. Koordinaattori tulee vastaamaan joltakin osin sosiaalihuoltolain mukaisista asiakkuuksista. Koordinaattorilla tulee olla ymmärrystä lastensuojelun asiakasprosesseista ja dokumentointitaitoa sekä valmiutta kohtaavaan asiakastyöhön.
Systeemisen toimintamallin avulla saadaan kaivattua rakennetta ja työvälineitä vaativaan lastensuojelutyöhön. Mallissa on tavoitteena asiakkaiden osallistaminen ja todellinen kohtaaminen, lapsen kanssa työskentely sekä vanhemmuuden ja lapsen lähiympäristön tukeminen riittävän intensiivisesti sijoitusten välttämiseksi. Jollakin aikavälillä voidaan odottaa sijoituskustannusten alenemista.
Systeemisen toimintamallin käynnistämiseksi tarvittavat työntekijäresurssit järjestellään suurimmaksi osaksi omasta organisaatiosta. Koordinaattoria varten tarvitaan uusi määräaikainen koordinaattorin vakanssi ajalle 1.1. – 31.12.2018. Vakanssi on perusteltua perustaa alkavaksi ennen pilotin käynnistymistä, jotta pilottia varten tarvittavat valmistelut saadaan valmiiksi ajoissa.
Määräaikaisen koordinaattorin vakanssin aiheuttamat kustannukset on huomioitu perhepalvelujen talousarviossa.
Esitys: Perustetaan määräaikainen koordinaattorin vakanssi 1.1.2018 – 31.12.2018. Jotta koordinaattorin tehtävät, mm. sosiaalihuoltolain mukaisista asiakkuuksista vastaaminen saataisiin aloitettua mahdollisimman pian, koordinaattorin tehtävä on tarkoituksenmukaista täyttää sisäisesti.
Anotaan täyttölupaa koordinaattorin tehtävään ajalle 1.1. - 31.12.2018. Anotaan täyttölupaa myös koordinaattorin tehtävää hoitamaan siirtyvän työntekijän (perhetyöntekijä) sijaisuuteen samalle ajankohdalle 1.1. – 31.12.2018.
Sosiaali- ja terveyskeskuksen ilmoituksen mukaan määräraha palkkaukseen on varattu keskuksen talousarvioon.
Tehtävään liittyvä vakanssin perustiedot- ja täyttölupalomake liitteenä.
Asiaan liittyen on jätetty myös perhetyöntekijän täyttölupa.
Liitteet |
4 |
Vakanssin perustiedot, koordinaattori |
Oheismateriaali |
2 |
Koordinaattorin vakanssin täyttölupahakemus, uusi |
|
3 |
Perhetyöntekijän vakanssin täyttölupahakemus, 240017 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan koordinaattorin määräaikainen virka ajalle 1.1.- 31.12.2018, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on perhepalvelut.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
4. Jos perustamisesta päätetään, annetaan täyttölupa vastaavaksi ajaksi perhetyöntekijän vakanssille 240017.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Hannele Elo-Kuru, Perhepalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |