RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.12.2017/Pykälä 305
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Raision kaupunki_2018 |
|
Asianro 1109/01.03.00/2017 |
§ 305
Raision kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2018
Henkilöstösuunnittelija Anne Kujanpää:
Vuonna 2014 voimaan tullut ns. ammatillisen osaamisen kehittämisen lakipaketti edellyttää, että kunta laatii yhteistoimintaa noudattaen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman ammatillisen osaamisen kehittämiseksi.
Voimassa oleva koulutussuunnitelma on edellytys koulutuskorvauksen hakemiselle. Työnantaja voi hakea koulutuskorvausta enintään kolmelta koulutuspäivältä vuodessa työntekijää kohden. Raision kaupunki sai koulutuskorvausta vuoden 2016 koulutuksista 26 129 € (vuonna 2015 29 078 €).
Suunnitelman tulee sisältää tiedot kunnan henkilöstörakenteesta, arvion sen kehittymisestä ja periaatteet eri työsuhdemuotojen käytöstä (määräaikaiset ja osa-aikaiset palvelussuhteet) ja koulutusteemat.
Suunnitelmaa voidaan tarvittaessa päivittää vuoden 2018 aikana.
Yhteistoimintaryhmä käsittelee suunnitelman 14.12.2017.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma esityslistan liitteenä.
Liitteet |
1 |
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Raision kaupunki_2018 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyy Raision kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2018.
Koulutussuunnitelmaa voidaan tarvittaessa päivittää vuoden 2018 aikana. Mahdolliset muutokset käsitellään yhteistoiminnallisesti.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |