RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 27.11.2017/Pykälä 281
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 1068/01.01.00/2017 |
§ 281
Kerttulaan perustettavan päiväkotiyksikön henkilökunnan virkojen ja tehtävien perustaminen
Kaupunginjohtaja Ari Korhonen, vs. sivistysjohtaja Leena Laakso ja päivähoidonjohtaja Päivi Rantanen:
Raision kaupunginvaltuusto päätti 13.11.2017 § 190 Raision kaupungin talousarviosta 2018. Samassa yhteydessä päätettiin, että Kuloisiin toteutetaan omana toimintana siirrettävät yksiköt päivähoidolle sekä 1.-2. luokille. Lisäksi päätettiin, että Kerttulaan entisen päiväkoti Kirsikan paikalle toteutetaan palveluseteliperiaatteella päivähoidon yksikkö.
Päivähoidon tarve on ollut kasvussa koko syksyn johtuen muun muassa nopeasti parantuneesta työllisyystilanteesta (2,4 %-yks. vuodessa). Päivähoito on esittänyt perustettavaksi väliaikaista yksikköä jo vuoden alusta johtuen päivähoidon jonotilanteen vuoksi. Mikäli päivähoidon palvelutarve kasvaa vuoden aikana, palvelusetelipäiväkoti aloittaa toimintansa elokuussa 2018 ja Kuloisiin perustetaan uusi yksikkö, ei toimintaa pystytä järjestämään nykyisen talousarvion puitteissa. Todettakoon, että päivähoidon tarpeen lisäyksessä on kysymys subjektiivisesta hoito-oikeudesta ja palveluntuottajan tulee järjestää toiminta jollakin tavoin, eli mahdollista talousarvion ylittävää kustannusten nousua päivähoidon kohdalla on mahdoton välttää.
Tässä kohtaa päiväkotiyksikkö perustetaan määräajaksi kesäkuun loppuun saakka. Kerttulassa aloittaa palvelusetelipäiväkoti mahdollisesti jo elokuussa, jolloin Raision päivähoidon kokonaistarjonta lisääntyy pysyvästi. Koska tässä vaiheessa tilanne ja kustannusten kokonaisuus ei ole täysin tiedossa, ei kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitetä lisätalousarviota, vaan asiaan palataan kevään aikana.
Päivähoitoyksikkö perustettaisiin määräaikaisena 1.1.2018-30.6.2018 Raision Kerttulakodissa sijaitseviin vapaana oleviin tiloihin, jotka on todettu päivähoidolle sopiviksi. Yksikkö on kolmeryhmäinen ja sinne sijoitetaan 36 lasta.
Liitteessä on ehdotus perustettavan yksikön henkilökunnaksi sekä kustannukset ja vakanssin perustiedot –lomakkeet.
Liitteet |
35 |
Veitikanraitin päiväkoti, henkilökunta- ja ryhmärakenne |
|
36 |
Vakanssin perustiedot, vastuu lastentarhanopettaja |
|
37 |
Vakanssin perustiedot, lastentarhanopettaja |
|
38 |
Vakanssin perustiedot, lastenhoitaja |
|
39 |
Vakanssin perustiedot, laitosapulainen |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 2.1.2018 lukien vastuu lastentarhanopettajan virka ja kaksi lastentarhanopettajan kuukausipalkkaista työsuhdetta sekä 27.12.2017 kaksi lastenhoitajan kuukasipalkkaista työsuhdetta ja yksi laitosapulaisen työsuhde.
2. Vakanssien palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisten vakanssin perustiedot -lomakkeiden mukaisesti.
3. Vakansseille annetaan täyttölupa.
4. Asia saatetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Janne Laulumaa saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16:45.
Tiedoksi |
|
Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus |
|
|
Leena Laakso, Opetuspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |