RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 27.11.2017/Pykälä 278
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatustoiminnan koordinaattori |
|
Asianro 1060/01.01.00/2017 |
§ 278
Varhaiskasvatustoiminnan koordinaattori
Sivistyslautakunta on esittänyt päiväkodin johtajan viran muuttamista varhaiskasvatustoiminnan koordinaattorin viraksi.
Vakanssin perustiedot -ja täyttölupalomake liitteenä.
Liitteet |
26 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatustoiminnan koordinaattori |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.1.2018 lukien varhaiskasvatustoiminnan koordinaattorin virka, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on sivistyskeskus.
2. Viran palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Viran hoitaja siirretään nykyisin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdoin uuteen virkaan.
4. Samasta ajankohdasta lukien lakkautetaan päiväkodin johtajan vakanssi n:ro 340173.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus |
|
|
Satu Ojala, Varhaiskasvatus |
|
|
Leena Laakso, Opetuspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |