RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 27.11.2017/Pykälä 277
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen johtaja |
|
Asianro 1059/01.01.00/2017 |
§ 277
Varhaiskasvatuksen johtajan viran perustaminen
Sivistyslautakunta on esittänyt päivähoidon johtajan viran muuttamista varhaiskasvatuksen johtajan viraksi.
Vakanssin perustiedot -ja täyttölupalomake liitteenä.
Liitteet |
25 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen johtaja |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.1.2018 lukien varhaiskasvatuksen johtajan virka, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on sivistyskeskus.
2. Viran palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Viran hoitaja siirretään nykyisin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdoin uuteen virkaan.
4. Samasta ajankohdasta lukien lakkautetaan päivähoidon johtajan vakanssi n:ro 340001.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus |
|
|
Leena Laakso, Opetuspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |