RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 27.11.2017/Pykälä 267
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, sosiaaliohjaaja |
|
Asianro 1070/01.01.00/2017 |
§ 267
Sosiaaliohjaajan viran perustaminen
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg on jättänyt oheisen liitteen mukaiset vakanssin perustiedot- ja täyttölupahakemus lomakkeet.
Vakanssin määrärahat sisältyvät talousarvioon.
Liitteet |
12 |
Vakanssin perustiedot, sosiaaliohjaaja |
Oheismateriaali |
10 |
Sosiaaliohjaajan vakanssin täyttölupahakemus, uusi |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.1.2018 lukien sosiaaliohjaajan virka, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on sosiaalitoimessa.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Leena Lahti, Sosiaalityö |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |