RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 204
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 563/01.00.01/2016 |
§ 204
Vastaavan hoitajan palkkaus
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä
Raision kaupunki ja Tehyn Raision seudun ammattiosasto 217 kävivät asiasta paikallisneuvottelun 30.5.2016. Paikallisneuvottelun pöytäkirja esityslistan liitteenä. Neuvottelu jäi erimieliseksi. Ammattiosasto vei asian Kuntatyönantajan ja ammattiliiton väliseen keskusneuvotteluun. Asia kuitenkin palautettiin paikallisesti sovittavaksi.
Tehy:n pääluottamusmies Ulla-Maija Soinio ja henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä ovat käyneet asiasta oheisen liitteen mukaisen neuvottelun. Neuvottelussa on päätetty esittää konsernijaostolle, että *** palkkaus suoritetaan vuonna 2013 suoritetun työn vaativuuden arvioinnin jälkeen palkkahinnoittelukohdan vaativuusluokituksen tavoitepalkan suuruisena ja sitä edeltävältä ajalta niiden henkilöiden palkkauksen mukaisena, jotka ovat olleet tavoitepalkkauksessa arviointihetkellä. Henkilöstöhallinnossa on laskettu, että korvattavaksi summaksi tulisi tuolloin 2 166,76 €. Neuvottelumuistio esityslistan liitteenä.
*** työsuhde Raision kaupunkiin päättyi 31.5.2016.
Liitteet |
1 |
Pöytäkirja 30.5.2016_Paikallisneuvottelu *** palkasta |
|
2 |
Pöytäkirja 24.8.2017_*** tehtäväkohtainen palkka |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että sairaanhoitaja *** palkkausta tarkistetaan pääluottamusmies Ulla-Maija Soinion ja henkilöstöpäällikkö Jarmo niitynperän neuvotteluesityksen mukaisesti ja hänelle suoritetaan 2 166,76 €.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
*** |
|
|
Ulla-Maija Soinio, Terveyspalvelut |
|
|
palkat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |