RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.06.2017/Pykälä 99
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tornipuisto, OAS (tela 20.6.2017) | |
Tornipuisto, asemakaavan muutosluonnos (tela 20.6.2017) | |
Tornipuisto, varjotutkielma (tela 20.6.2017) | |
Tornipuisto, havainnekuva (tela 20.6.2017) |
|
Asianro 960/10.02.03/2016 |
§ 99
Tornipuiston asemakaavan muutosluonnos
Toimistoarkkitehti Emma Kaitaa 13.6.2017:
Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalon rakentaminen Raision kaupungin keskusta-alueelle Tornikadun varrelle sekä kevyenliikenteen väylän esittäminen Tornikadun pohjoislaidalle. Paikalla sijaitsee kaksikerroksinen ns. Music Barin kiinteistö, joka on tarkoitus purkaa. Samalla puretaan myös osa Tornikatua kattavasta pihakannesta ja tarkistetaan suunnittelualueen muita kaavamerkintöjä.
Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosassa (Kerttula) keskustassa. Alue käsittää osan Tornikatua, sitä reunustavia rakennettuja kortteleita sekä pienen osan Keskuspuistoon liittyvää puistoaluetta, joka nykykäytössään on pääosin paikoitusaluetta. Alueella risteilee kaukolämpö- ja vesihuoltolinjoja. Kaava-alueen pinta-ala on noin 0,7 ha ja se on pääosin Raision kaupungin omistuksessa.
Rakentaminen vaatii osittaista muutosta alueella voimassa oleviin asemakaavoihin Torikeskus (kaavatunnus 3:25, vuodelta 1991) ja Liikekeskus (kaavatunnus 3:02, vuodelta 1977).
Uudelle asuinkerrostalolle on osoitettu kaavaluonnoksessa rakennusoikeutta yhteensä 3300 k-m² ja enimmäiskerroslukumääräksi kahdeksan (VIII). Uudelle rakennuspaikalle on kaavaluonnoksessa esitetty autopaikkamitoitukseksi 1 autopaikka 100 asuinkerrosneliömetriä kohden (1 ap/100 as-kem²), jolloin rakennuksen edellyttämästä 26 autopaikasta 21 sijoittuisi luonnoksen mukaisesti tontille ja loput viisi Tornikadun laidalle muodostettavalle pysäköintialueelle.
Kaava on tullut vireille kaavoituskatsauksessa 8.4.2016 ja laajennettuna suunnittelualueena 24.3.2017.
Liitteinä ovat osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan muutosluonnos.
Lisäksi liitteinä ovat varjotutkielma ja havainnekuva.
Liitteet |
1 |
Tornipuisto, OAS (tela 20.6.2017) |
|
2 |
Tornipuisto, asemakaavan muutosluonnos (tela 20.6.2017) |
|
3 |
Tornipuisto, varjotutkielma (tela 20.6.2017) |
|
4 |
Tornipuisto, havainnekuva (tela 20.6.2017) |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta merkitsee Tornipuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan muutosluonnoksen tietoonsa saatetuiksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Varsinais-Suomen ELY-keskus / *** |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |