RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto (1.6.2019 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.04.2021/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 182/00.02.02/2021 |
§ 11
Hoito- ja hoivapalveluiden ajankohtaiskatsaus
Johtava hoitaja Sari Tanninen kertoo Raision hoito- ja hoivapalveluiden ajankohtaisista asioista.
Päätösehdotus Vanhusneuvoston puheenjohtaja Auli Raunio
Vanhusneuvosto merkitsee esityksen tiedokseen.
Päätös
Vanhusneuvosto merkitsi Sari Tannisen esityksen tiedokseen.
Sari Tanninen kertoi hoito- ja hoivapalveluiden ajankohtaisista asioista. Käytiin läpi talousarvion toteutumista sekä tulevia uudistuksia. Koronavuosi on ollut hoito- ja hoivapalveluissa poikkeava vuosi ja on jouduttu supistamaan ja sulkemaankin toimintoja ja toisaalta henkilökuntaresurssia on jaettu melko runsaasti myös koronajäljitykseen ja koronarokotusten toteuttamiseen.
Ikäihmisten hyvinvointiohjelma 2018-2020 on viety loppuun ja todettiin, että ohjelmassa olleet toimenpiteet ovat yleisesti toteutuneet erittäin hyvin. Uuden hyvinvointiohjelman valmistelussa Sari Tanninen ehdotti, että käytetään ikäystävällisten kuntien kriteereitä suunnitelman näkökulmana. Hän esitti, että vanhusneuvosto tutustuu ikäystävällisten kuntien materiaaliin sekä ikäystävällisen kunnan arviointilomakkeeseen ja ilmoittaa sen jälkeen mielipiteensä ohjelman näkökulmista. Tähän päätettiin palata yhdessä myöhemmin.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |