Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 29.03.2021/Pykälä 99

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 34

1.3.2021

 

 

Asianro 318/02.05.01/2021

§ 99

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koskien elinvoimatuen myöntämistä raisiolaisille yhdistyksille

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 1.3.2021 34 §

 

Valtuutettu Jari Salonen jätti seuraavan aloitteen:

 

”Edelleen käynnissä oleva ja pitkittyvä koronapandemia koskettaa ja ravisuttaa voimakkaasti yksilöiden ja yhteisöjen arkea ja koko yhteiskunnan rakenteita. Monelle yhdistykselle rajoitukset, toiminnan vaarantumisen uhka ja vastuuhenkilöiden väsyminen on tuomassa merkittävää haittaa. Tuoreimmat rajoituspäätökset osaltaan entisestään lisäävät tätä tuskaa. Samanaikaisesti sekä koronan aikana, että erityisesti kun aikanaan päästään vaiheeseen, jossa elpyminen ja palautuminen alkaa, yhteisöllisyys ja elinvoimainen harrastustoiminta tulevat olemaan tärkeässä roolissa. On tärkeää, että yhdistykset ovat edelleen toimintakykyisiä ja valmiita ottamaan haasteen vastaan.

 

Voimassa olevassa Raision kaupungin strategiassa kaupungin arvoiksi on nostettu elinvoimainen, kehittyvä, yhteisöllinen ja lähellä. Toimintaa ohjaavat arvojen pohjalta rakennetut strategiat, painopisteet ja toimintaohjelmat. Yhteisöllisyys ja kuntalaisten osallistaminen tulee olemaan isossa roolissa tulevaisuuden ja elinvoimaisen ja houkuttelevan Raision rakentamisessa. Aito raisiolaisuus ja kotiseutuylpeys rakentuu vahvan yhteisöllisyyden perustalle.

 

Esitämme raisiolaisille yhdistyksille hakemuksesta myönnettävää erityisavustusta - elinvoimatukea, joka tulisi kohdistaa yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseen ja elvyttämiseen erityisesti koronasta selviämisen näkökulmasta. Hakemuksessa tulisi perustella tuen tarve ja sen käytön taloudellinen ja/tai toiminnallinen yhteys hakijayhteisön koronasta selviämistä edistävään toimintaan. Aloitteella on tarkoitus osoittaa arvostusta, kannustaa ja motivoida raisiolaisia yhdistyksiä niiden arvokkaassa työssä.

 

Esitämme, että valtuusto myöntää elinvoimatukeen yhteensä enintään 50.000 euroa, eli noin 2 euroa / asukas. Tuen haku on avoin kaikille raisiolaisille yhdistyksille, joiden toimintaan sitoutuu joustamattomia kiinteitä kuluja ja jotka samanaikaisesti ovat koronan vuoksi kokeneet merkittäviä tulomenetyksiä. Esityksemme on, että hakemukset osoitetaan suoraan Raision kaupunginhallitukselle, joka myös päättää tuen myöntämisestä.

 

Tuen tarve on yhdistyksissä akuuttia ja toivomme aloitteelle nopeaa käsittelyä.

 

Raisiossa 1.3.2021

 

Jari Salonen                                  Heikki Laine

Ari Leinonen                                Eeva Savola

Jonni Moislahti                            Elisa Vuorinen

Harri Seikola                                 Helena Sukari

Jukka A. Rantala                          Jari Pulkkinen

Janette Broberg                          Kalle Myllymäki

Hannele Lehto-Laurila              Juha Jormanainen

Markus Maunula                        Merja Niemi

Jukka Rantala  Aarre Lehtonen

Niina Äikäs”

 

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 8.3.2021 83 §

 

–  –  Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Jari Salosen aloitteen koskien elinvoimatuen myöntämistä raisiolaisille yhdistyksille konsernihallinnon valmisteltavaksi – –.

 

 

                                                          Elinvoimapäällikkö Samu Mattila 24.3.2021:

 

Yhdistykset tekevät tärkeää asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä edistävää työtä Raisiossa ja tarjoavat toimintaa matalalla kynnyksellä lukuisille kaupunkilaisille. Yhdistysten toimintaa toteutetaan laaja-alaisesti useilla eri toiminnan alueilla. Yhdistysten toiminta täydentää osaltaan myös kaupungin perustyötä. Yhdistyksillä on merkittävä rooli muun muassa yhteisöllisyyden luomisessa ja osallisuuden edistämisessä.

 

Selostus avustuskokonaisuudesta Raisiossa:

 

Raisiossa yhdistysavustuksia jakavat niin kaupunginhallitus, vapaa-aikalautakunta kuin ympäristölautakunta. Raision kaupungin yhdistysavustuksiin on varattu vuoden 2021 talousarviossa yhteensä 201 000 euron määräraha. Avustuksia jaetaan niin yleisavustuksina, konsernihallinnon muina avustuksina, kulttuuriavustuksina, seurojen toiminta- ja kohdeavustuksina sekä ympäristölautakunnan avustuksina. Euromääräisesti tarkastellen yhdistysavustukset jakautuvat eri hallinnon aloille seuraavanlaisesti:

 

 

 

 

Vapaa-aikalautakunta

-       Avustukset urheiluseuroille ja yhdistyksille; toiminta-avustus, kohdeavustus, urheiluvalmennusstipendi sekä soveltavan liikunnan toiminta-avustus: määräraha yhteensä 84 000 euroa.

-       Avustukset nuorisoyhdistyksille; perusavustus, avustus leiritoimintaan sekä toiminnan käynnistämisavustus: määräraha yhteensä 50 000 euroa.

 

Ympäristölautakunta

-       Avustukset ympäristönsuojelutyöhön: määräraha 2 000 €.

 

Konsernihallinto

-       Yleisavustukset ja muut konsernihallinnon myöntämät avustukset: määräraha yhteensä 35 000 €, josta 25 000 euroa kiintiöity yleisavustuksiin.

-       Raision Loimu ry:lle kohdistettu vuotuinen 20 000 euron avustusmääräraha.

 

Raisiossa kaupungin myöntämiä yhdistysavustuksia sai vuoden 2020 aikana yhteensä 85 paikallisesti Raisiossa toimivaa yhdistystä.

 

Kaikki kaupungin myöntämät yhdistysavustukset vuodelle 2021 ovat parhaillaan haettavissa. Hakuaikaa on maaliskuun loppuun asti.

 

Muut kaupungin toteuttamat toimenpiteet sekä kansalliset avustukset yhdistyksille:

 

Edellä mainittujen yhdistysavustusten lisäksi kaupunki on hyväksynyt kaupungin omistamien liikekiinteistöjen vuokralaisille vuokrahuojennukset koronapandemian johdosta. Laskennallisesti arvioiden edellä mainittujen kiinteistöjen vuokrat ovat yhteensä 7000 euroa kuukaudessa. Huojennusten alaisissa kiinteistöissä on vuokralla yritysten lisäksi myös yhdistyksiä. Vuokrahuojennuksia on päätetty myönnettävän määräajoilla 15.3.2020 – 30.6.2020 sekä 1.12.2020 – 31.5.2021.

 

Vapaa-aikalautakunta esitti kokouksessaan 8.12.2020, että kaupunginhallitus myöntäisi yhdistyksille erillisen korona-avustuksen, jonka jakoperusteista vastaisi vapaa-aikalautakunta. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 8.3.2021 ja hyväksyi erillisen, yleisavustuksena jaettavan korona-avustuksen yhdistyksille. Kyseiselle avustukselle esitetyn 10 000 euron lisämäärärahan päättää vielä erikseen kaupunginvaltuusto.

 

Kunnallisten ratkaisuiden lisäksi yhdistyksille on ollut avoinna kansallisen tason avustuksia, joista mainittakoon esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön korona-avustus urheiluseuroille. Avustuksen kohteena olivat lasten ja nuorten tavoitteellinen, kilpa- ja huippu-urheiluun tähtäävä toiminta urheiluseuroissa. Hakuaika päättyi 15.2.2021 ja tukea on voinut hakea koronapandemian aiheuttamien kustannusten ja tappioiden kattamiseen aikavälillä 1.6. 2020-31.1.2021. Opetus- ja kulttuuriministeriön koronavirustilanteesta johtuvia erityisavustuksia on lisäksi ollut vuoden 2020 aikana haettavana mm. nuorisokeskuksille, kulttuuritapahtumille, lajiliittojen jäsenseuroille kuin vaikkapa seurantaloja ylläpitäville yhteisöille.

 

Valtiokonttorin yleistä kustannustukea ovat saaneet hakea myös y-tunnukselliset yhdistykset ja säätiöt. Yleisen kustannustuen hakukierroksia on toistaiseksi järjestetty kaksi kappaletta ja kolmannesta hakukierroksesta on esitys jätetty valtioneuvostolle 4.3.2021. Kolmannen hakukierroksen on tarkoitus alkaa huhtikuussa 2021. Seuraavan hakukierroksen tuet kohdistuvat joulukuun 2020 ja helmikuun 2021 välille muodostuneisiin kiinteisiin kustannuksiin.

 

Yhdistysten käytettävissä olevat kunnalliset ja kansalliset tukiratkaisut sekä kaupungin jo toteuttamat toimenpiteet huomioiden esitän, että lisämäärärahaa ei edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi myönnetä.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa aloitteen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Elinvoimapäällikkö Samu Mattila poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 21.20.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa