Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.01.2021/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Sijaintikartta 680-9-939-2.pdf

 

Asianro 873/10.00.02.03/2020

§ 16

Y-tontin 680-9-939-2 varaaminen / Plus Hoivakiinteistöt Oy ja Siklatilat Oy

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 12.1.2021:

 

Plus Hoivakiinteistöt Oy ja Siklatilat Oy hakevat perustamansa yhtiön, Kiinteistö Oy Raision Kaislatie, nimiin varausta osoitteessa Kaislatie 12 (Nuorikkala) sijaitsevaan Y-tonttiin 680-9-939-2 päiväkotihankkeen toteuttamista varten.

 

Tontin pinta-ala on noin 10 050 m2 ja rakennusoikeutta tontilla on 2000 kerrosneliömetriä. Tonttia ollaan parhaillaan lohkomassa, mutta tällä hetkellä se on vielä osa kiinteistöä 680-418-4-58. Yhtiön tavoitteena on aloittaa rakentaminen mahdollisimman pian. Yhtiö on jo tehnyt kustannuksellaan alustavia maaperätutkimuksia tontilla, sillä tontti on parhaillaan heillä suunnitteluvarauksessa.

 

Asemakaavassa alue on osoitettu merkinnällä Y-12, Yleisten rakennusten korttelialue, jolle saa myös rakentaa kiinteistönhoidon kannalta välttämättömän asunnon.

 

Tontti on hinnoiteltu valtuuston päätöksellä 7.12.2020 § 118 hintaan 85 €/k-m2 ja vuosivuokraksi näin määritellystä tontin kokonaisarvosta 5 %. Tällä hinnoittelulla tontin kokonaisarvoksi muodostuu 170.000 € ja perusvuokraksi 8500 €/v.  

 

Vuokrasopimuksen ehtoineen hyväksyy aikanaan hallintosäännön mukaisesti tekninen johtaja.

 

 

Liitteet

3

Sijaintikartta 680-9-939-2.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus varaa tontin 680-9-939-2 Plus Hoivakiinteistöt Oy:lle ja Siklatilat Oy:lle heidän perustamansa yhtiön, Kiinteistö Oy Raision Kaislatie, nimiin 18.7.2021 asti. Jotta varaus tulisi voimaan, varaajan on 9.2.2021 mennessä maksettava kaupungille varausmaksu, joka on 2,5 % tontin kokonaisarvosta eli 4250 euroa. Varausmaksu hyvitetään vuosivuokrassa, mikäli vuokrasopimus tehdään varausajan kuluessa. Mikäli vuokrasopimusta ei varaajasta johtuvista syistä synny, varausmaksu jää kaupungille.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Plus Hoivakiinteistöt Oy ja Siklatilat Oy

 

 

Marja Salminen, Tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut

 

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

Seija Achrén, Maankäyttöpalvelut

 

 

Antti Siirava, Maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa