Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 08.12.2020/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1046/00.02.02/2020

§ 39

Terveysvalvontajaoston kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävilläpito vuonna 2021

 

 

 

 

                                                          Terveystarkastaja Kirsi Puola 2.12.2020:

 

Kokousaika ja -paikka

Raision kaupungin hallintosäännön 2 luvun 6 §:n mukaan: ”Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Puheenjohtajalla on oikeus tehdä kokousaikatauluun muutoksia. Kokous on pidettävä aina silloin, jos enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.”

 

Terveysvalvontajaoston kokoukset on kuluvana vuonna aloitettu klo 17.30. Kokoukset on pidetty Teknisen keskuksen neuvotteluhuoneessa tai osittain sähköisenä etäkokouksena.

 

Kokouksen koollekutsuminen

Hallintosäännön 2 luvun 7 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli toimielin ei ole muuta päättänyt, kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Terveysvalvontajaoston kokouskutsut on lähetetty sähköisesti viimeistään kolme päivää ennen kokousta.

 

Pöytäkirjan laatiminen ja tarkastaminen

Hallintosäännön 2 luvun 21 §:n mukaan: ”Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti”.

 

Pöytäkirjan laatiminen ja tarkastaminen on toteutettu sähköisesti. Pöytäkirjanpitäjän kirjoittama pöytäkirja toimitetaan puheenjohtajalle sähköpostilla. Puheenjohtaja voi hyväksyä pöytäkirjan allekirjoitettavaksi sähköisesti vastaamalla hänelle lähetettyyn sähköpostiviestiin. Sähköisesti hyväksytty pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa lautakunnan kokouksessa. Pöytäkirja on allekirjoitettavissa myös teknisessä keskuksessa virka-aikana.

 

Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli jaosto ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että kyseisen asian osalta pöytäkirja tarkastetaan heti.

 

Terveysvalvontajaoston pöytäkirja tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti. Pöytäkirja lähetetään tarkastettavaksi pöytäkirjantarkastajille sähköpostilla. Kokouksen pöytäkirja on valmis tarkastettavaksi kokousta seuraavana päivänä viimeistään klo 16.00. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti siten, että tarkastaja vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiviestiin.

 

Pöytäkirja on tarkastettava sähköisesti kokousta seuraavaan sunnuntai-iltaan mennessä. Sähköisesti tarkastettu pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa jaoston kokouksessa.

 

Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen

Kuntalain 140 §:n mukaan ”lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu”. Hallintosäännön 2 luvun 21 §:n mukaan ”pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten, kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu”.

 

Terveysvalvontajaoston tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä julkaisemalla se yleisessä tietoverkossa kokousta seuraavana maanantaina. Tarkastamatonta pöytäkirjaa ei saa julkaista, mistä johtuen pöytäkirjantarkastuksessa on välttämätöntä noudattaa ilmoitettuja määräaikoja. Mikäli pöytäkirjaa ei ole tarkastettu kokousta seuraavaan maanantaihin mennessä, sen julkaiseminen lykkääntyy ja päätösten lainvoimaistuminen ja toimeenpano siirtyy.

 

 

 

Päätösehdotus                           Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Terveysvalvontajaosto päättää, että

 

1.    vuoden 2021 jaoston kokoukset pidetään tiistaisin seuraavasti: 9.2., 20.4., 15.6., 24.8., 19.10., 9.12. Kokoukset alkavat kyseisinä päivinä klo 17.30

 

2.    terveysvalvontajaoston kokousten pöytäkirjat tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa ensisijaisesti sähköisesti, ellei jaosto jonkin asian osalta erikseen päätä, että pöytäkirja kyseisen asian osalta tarkastetaan heti

 

3.    terveysvalvontajaoston tarkastettu pöytäkirja julkaistaan yleisessä tietoverkossa kokousta seuraavana maanantaina

 

4.    sähköisesti tarkastettu pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa terveysvalvontajaoston kokouksessa


 

Päätös                                           

Terveysvalvontajaosto päätti yksimielisesti, että

1. vuoden 2021 jaoston kokoukset pidetään tiistaisin seuraavasti: 2.2., 20.4., 15.6., 24.8., 19.10., 7.12. Kokoukset alkavat kyseisinä päivinä klo 17.30

 

Muilta osin terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa