Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 30.11.2020/Pykälä 371

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1018/10.02.05/2020

§ 371

Keskikaupungin osa-alueen rakennuskiellon asettaminen

 

 

                                                          Kaupunginarkkitehti Olli Arvola 24.11.2020

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 53§:n mukaan kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto voi olla voimassa enintään kaksi vuotta ja sitä voidaan pidentää kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi enintään kaksi vuotta kerrallaan.

 

Kaupunginhallitus on päätöksellään 3.12.2018 (450§) asettanut Tasalan liikekeskuksen eteläpuolella sijaitsevat Hosleniuksenkujan ja Soliniuksenkujan varren pientalokorttelit kahdeksi vuodeksi rakennuskieltoon, mikä päättyy 11.12.2020.

 

Raision ydinkeskustassa on vireillä E18 Keskikaupunki -niminen asemakaavan muutos. Siihen liittyen tulevana vuonna aloitetaan E 18:n tiealueeseen rajoittuvia keskikaupungin kortteleita käsittävät asemakaavamuutokset. Jotta keskikaupungille ei synny asemakaavojen muuttamista haittaavaa toimintaa, Tasalan pientaloalueen rakennuskieltoa on perusteltua jatkaa edelleen kahdella vuodella. Sen lisäksi rakennuskieltoaluetta on perusteltua laajentaa käsittämään E 18 -tien tuntumaan sijoittuvat keskustan muuttuvat liikerakennusten korttelialueet. Rakennuskielto ei estä rakennusten normaaleja kunnossapitotoimia.

 

Liitteenä on aluerajauskartta.

 

 

Liitteet

11

rakennuskieltoalue-keskikaupunki 2020

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää maankäyttö- ja rakennuslain 53§:n mukaisesti asettaa liitteenä olevassa aluerajauskartassa osoitetulle keskikaupungin alueen osalle rakennuskiellon kahdeksi vuodeksi asemakaavamuutoksen laatimisen vuoksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Varsinais-Suomen Ely-keskus/ Risto Rauhala

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

Petri Ojanen, Ympäristön- ja rakennusvalvontapalvelut

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa