Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.10.2020/Pykälä 302

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 919/00.00.01/2020

§ 302

Valtuutettujen lukumäärä 1.6.2021 alkaen

 

 

                                                          Vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto:

 

Kuntalain 16 §:n mukaan valtuusto päättää valtuutettujen lukumäärästä. Valtuutettuja valitaan pariton lukumäärä kunnan asukasluvun perusteella. Asukasmäärällä 20 001-50 000 valtuutettujen vähimmäismäärä lain mukaan on 43 valtuutettua. Raision kaupunginvaltuusto on päättänyt 5.9.2016 § 69, että kaupunginvaltuutettujen lukumäärä on 43 valtuutettua 1.6.2017 alkaen.

 

Kuntalaki antaa valtuustolle harkintavaltaa päättää laissa säädettyä vähimmäismäärää suuremmasta valtuuston koosta. Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä.

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää kaupunginvaltuutettujen lukumääräksi 43 valtuutettua 1.6.2021 alkaen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa