Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.10.2020/Pykälä 284

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 787/01.02.00/2020

§ 284

Oikaisuvaatimus henkilöstöpäällikön päätöksestä 18.8.2020 § 176

 

 

                                                          Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä 30.9.2020:

 

Hankekoordinaattori *** on jättänyt oikaisuvaatimuksen työkokemuslisää koskevasta päätöksestä.

 

Päätös, oikaisuvaatimus ja tehtäväkuvaus ovat esityslistan liitteenä. *** toimittamat työtodistukset ovat oheismateriaalina.

 

Raision kaupungin hallintosäännön 116 §:n mukaan työkokemuslisistä ja vuosilomaan oikeuttavasta palveluajasta päättää henkilöstöpäällikkö.

 

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II palkkausluvun 12 §:n mukaan työkokemuslisä on 3 % viiden palvelusvuoden jälkeen ja 8 % kymmenen vuoden palvelun jälkeen. Työkokemuslisään huomioidaan:

 

1.       Oman kunnan/kuntayhtymän palvelu,

2.       Muun työnantajan palveluksessa palveltu aika, josta on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä,

3.       Yritystoiminta, josta on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä, enintään viisi vuotta.

 

Kohdan soveltamisohjeessa todetaan, että samasta ammattialasta katsotaan olevan olennaista hyötyä. Olennaisen hyödyn arviointiin sisältyy toimivaltaisen viranomaisen harkintaa. Olennainen hyöty ratkaistaan tapauskohtaisesti. Samankaltaisissa tapauksissa noudatetaan yhtenäistä käytäntöä. Raisiossa olennaisen hyödyn arviointiin on huomioitu, että erityisen vanhoista työsuhteista ja lyhytaikaista työsuhteista ei välttämättä ole olennaista hyötyä nykyisten tehtävien hoidon kannalta.

 

Henkilöstöpäällikön päätöksessä on katsottu, että olennaista hyötyä on ollut *** toiminnasta hanke- ja projektitehtävissä Työnohjauspalvelu Leila Leimalalla 2 vuotta 1 kuukautta. Samoin on huomioitu hänen toimimisensa yrittäjänä 2 vuotta 5 kuukautta, josta on todistus Varsinais-Suomen omatoimisen työllistämisen tuki ry:ltä. Sen sijaan ei ole katsottu, että olennaista hyötyä olisi toimisesta Kaarinan kaupungin palveluksessa sosiaalialan harjoittelijana, koulunkäyntiavustajana, peruskoulun luokanopettajana ja erityisluokanopettajana. Myöskään ei ole huomioitu palvelua Liedon kunnassa peruskoulun luokanopettajana eikä tuntiopettajana ja erityisopettajana Turun yliopiston normaalikoulussa. Huomioitu ei ole myöskään palvelua Turun kaupungilla peruskoulun luokanopettajana ja erityisopettajana, lastenkodin ohjaajana.

 

*** on oikaisuvaatimuksessaan katsonut, että sekä opetustehtävistä että ohjaajan tehtävistä on olennaista hyötyä hankekoordinaattorin tehtävässä. Opettajan työssä elinikäinen oppiminen on itseisarvo ja edellyttää tiedonhankintaa. Työllä on myös saavutettu osaamisen syvyyttä ja monipuolisuutta sekä erityisosaamista ja kokonaisuuksien hahmottamista. Myös opettajan työn pedagoginen osaaminen, prosessien suunnittelu, arviointi ja reflektointi sekä kognitiivinen osaaminen tuovat olennaista hyötyä tehtävään. Ohjaajana toimitusta ajasta hän katsoo olevan olennaista hyötyä, kun kohdataan asiakkaita, joilla on psykofyysisiä haasteita elämässä. Samoin hän katsoo olennaista hyötyä olevan asiakkaiden olosuhteiden hahmottamisessa ja asiakkaisiin vaikuttamisessa. Lisäksi työkokemuksilla on ollut vaikutusta vuorovaikutustaitojen ja ihmissuhdevaatimusten osalta. Samoin ne ovat edistäneet verkostoitumista ja sidosryhmätyöskentelyä, joista on olennaista hyötyä.

 

Tehtävänkuvauksen mukaan työllisyystoiminnan hankekoordinaattorin tehtävänä on työttömien etäkuntouttavan toimintamallin luominen ja asiakasohjaus, yhteistyö sidosryhmien kanssa sekä toiminnan juurruttaminen.

 

Työsuhteet, joita ei ole hyväksytty työkokemuslisään kohdistuvat lapsiin ja nuoriin, kun hankekoordinaattorin tehtävä kohdistuu työttömiin aikuisiin. Työskentely peruskoulussa tai lukiossa ei myöskään sivua olennaisesti työllistämistoimintaa tai sitä verkostoyhteistyötä, jota tarvitaan kuntouttavassa työllistämistoiminnassa. *** esittämistä työsuhteista saattaa olla hyötyä hänen tehtävänsä suorittamisessa, mutta ei KVTES:n edellyttämää olennaista hyötyä.

 

 

Liitteet

2

Henkilöstöpäällikön päätös 18.8.2020 § 176

 

3

Oikaisuvaatimus *** 2.9.2020

 

4

Tehtävänkuvaus ***

 

Oheismateriaali

17

Työtodistukset *** (salainen JulkL 24 § 32 kohta)

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Raision kaupunginhallitus hylkää hankekoordinaattori *** oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

***

 

 

Jarmo Niitynperä, Konsernihallinto

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa