Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.09.2020/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

 

Asianro 632/02.05.00/2016

 

§ 51

Uintikeskus Ulpukan kahvion vuokra heinäkuulta 2020

                                                         

 

 

 

                                                          Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta 26.8.2020:

 

Uintikeskus Ulpukan kahvio on vuokrattu sopimuksella Café Ulpukka / Seija Meriläiselle. Vuokrasopimuksen mukaan vuokra on peritty kuukausittain

aukiolopäivien mukaan. Kun Uintikeskus Ulpukka on kiinni, vuokraa ei peritä niiltä päiviltä.

 

Kesäaikana vuokrassa on huomioitu normaalista poikkeavat aukioloajat eli Ulpukka ei ole ollut avoinna viikonloppuisin. Heinäkuussa on aiemmin ollut huoltoseisokki 4 – 5 viikkoa. Tänä vuonna koronaepidemiasta johtuen

Ulpukka oli kiinni 15.3. – 31.5. välisen ajan jolloin vuokraa ei peritty. Tuona

aikana tehtiin normaalit kesäseisokin aikana suunnitellut huoltotoimet.

Poikkeavan tilanteen johdosta päätettiin pitää Ulpukka avoinna heinäkuun ajan, arkipäivisin yhdessä vuorossa eli päivittäin puolet vähemmän kuin

normaaliaukioloaikana.

 

Tämän johdosta Café Ulpukka / Seija Meriläinen esittää, että kahvion vuokrassa huomioitaisiin poikkeava aukioloaika ja heinäkuun 2020 vuokra

910,30 € voitaisiin puolittaa.

 

Päätösehdotus                           Vs. Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikalautakunta päättää, että poikkeavista aukioloajoista johtuen Café Ulpukan heinäkuun 2020 vuokra 910,30 € peritään 405,15 euron suuruisena.

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Seija Meriläinen, Café Ulpukka

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa