Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.09.2020/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 777/01.01.04/2020

§ 49

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan irtisanoutuminen ja viran auki julistaminen

 

                                                         

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Leena Laakso 26.8.2020:

 

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta on irtisanoutunut 25.82020 päivätyllä ilmoituksella liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan virasta siten, että

hänen viimeinen työpäivänsä on 28.2.2021.

 

Raision kaupungin hallintosäännön mukaan vapaa-aikalautakunta valitsee palvelualuejohtajat omalla toimialallaan. Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja toimii liikunta- ja nuorisopalvelujen palvelualuejohtajana. Sivistyskeskuksen johtaja tai hänen määräämänsä valitsee muun henkilöstön. Palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen eli tässä tapauksessa vapaa-aikalautakunta.

 

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta on irtisanoutunut virasta näin aikaisin, jotta vapaa-aikalautakunnalle jäisi riittävästi aikaa hakea uutta

liikunta- ja nuorisotoimenjohtajaa avoimeksi tulevaan virkaan. Vakanssin

perustiedot -lomake ja täyttölupahakemus ovat oheismateriaaleina. Vakanssin kelpoisuusvaatimusta esitetään muutettavaksi siten, että vaatimuksena on

liikunta-alan korkeakoulututkinto. Perusteluna se, että nykyisestä organisaatiosta eläköityy liikunta-alan koulutetut ammattilaiset seuraavan vuoden aikana. Liikuntaosaamisen merkitys kasvaa hyvinvointipalvelujen kehittämisessä myös jatkossa. Liikuntapaikkojen suunnittelu, toiminnan organisointi, kunnossapito ja käyttäjien eli paikallisten urheiluseurojen ja muiden yhdistysten

yhteistyö on merkittävässä roolissa toiminnan kehittämisessä.

 

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan virka tulisi tässä tapauksessa julistaa haettavaksi siten, että virkaan valittu voisi aloittaa työssään 1.3.2021. Raision kaupungin hallintosäännön mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan.

 

 

 

Oheismateriaali

5

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan irtisanoutumisilmoitus.pdf

 

6

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan vakanssin perustiedot.pdf

 

7

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan vakanssin täyttölupahakemus.pdf

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Vs. Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikalautakunta päättää

 

1                           hyväksyä liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinnan     irtisanoutumisen liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan virasta siten, että hänen viimeinen työpäivänsä on 28.2.2021.

 

2                           esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle, että nuoriso- ja liikuntatoimenjohtajan vakanssin perustiedot hyväksytään oheisen vakanssin perustiedot lomakkeen mukaisesti.

 

3                           esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle, että liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan viralle myönnetään täyttölupa.

 

4                           julistaa nuoriso- ja liikuntatoimenjohtajan viran haettavaksi edellyttäen, että kaupunginhallituksen konsernijaosto myöntää viralle täyttöluvan.

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa