Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.06.2020/Pykälä 96

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Sivistyslautakunta

§ 68

20.5.2020

 

 

Asianro 495/12.00.01/2019

§ 96

Ohjeistus perusopetuksen koulujen toimintaan 2020-2021

 

 

Päätöshistoria

 

Sivistyslautakunta 20.5.2020 68 §

 

                                            Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 13.5.2020:

 

Sivistyskeskus on laatinut yhteistyössä koulujen kanssa ohjeistuksen perusopetuslain ja valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaisen opetuksen järjestämistä varten. Ohjeistuksessa määritellään koulujen yhteiset toimintatavat lukuvuodelle 2020-2021.

 

Ohjeistusta on osin päivitetty kevään 2020 aikana ja se tuodaan lautakunnan hyväksyttäväksi.

 

 

Päätösehdotus                 Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

 

Sivistyslautakunta hyväksyy ohjeistuksen perusopetuksen koulujen toiminnan järjestämistä varten lukuvuodelle 2020-2021.

 

 

Päätös                               

Jukka Rantala ehdotti Tuija Hyytiän ja Jasmin Nisusen kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.

 

Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

Sivistyslautakunta 10.6.2020:

 

                                           Sivistyslautakunta päätti kokouksessa 22.5.2020 palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Kokouksessa käydyn keskustelun perusteella on oheismateriaalina uudelleen valmisteltu ohjeistus perusopetuksen koulujen toimintaan.

 

 

 

Oheismateriaali

1

Ohjeistus Raision perusopetuksen koulujen toimintaan 2020 - 2021 Sila 10.6.

 

 

Päätösehdotus                 Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta hyväksyy ohjeistuksen perusopetuksen koulujen toiminnan järjestämistä varten lukuvuodelle 2020-2021.

 

 

 

 

Päätös                               

Kimmo Kosonen ehdotti Eija Erasvuon, Oili Niittysen, Tarja Tiitta-Niemisen, Aimo Koskelan ja Annika Ollilan kannattamana, että ohjeistuksen kohdassa 13 "Koulujen määräaikaisen henkilöstön palkkaaminen ja opettajien palkkatiedot" teksti "Uudet määräaikaiset opettajat palkataan pääsääntöisesti ajalle 1.8.2020 - 5.6.2021" muutetaan muotoon "Uudet määräaikaiset opettajat palkataan pääsääntöisesti ajalle 1.8.2020 - 31.7.2021".

 

Jukka Rantala, Tuija Hyytiä ja Jasmin Nisunen esittivät, että ohje hyväksytään valmistelun mukaisesti.

 

Koska ehdotusta ei voitu hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa päätösehdotuksen hyväksymistä ilman muutoksia äänestävät jaa ja Kimmo Kososen ehdotuksen hyväksymistä äänestävät ei.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Hyytiä K., Hyytiä T., Kangasoja, Nisunen ja Rantala) ja 6 ei-ääntä (Erasvuo, Koskela, Kosonen, Niittynen, Tiitta-Nieminen ja Ollila). Puheenjohtaja totesi, että päätös hyväksyttiin Kimmo Kososen muutosehdotuksen mukaisesti.

 

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi klo 19.58 - 20.30 tämän pykälän päätöksenteon jälkeen.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

koulut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa