Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.06.2020/Pykälä 55

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 274/11.01.05/2019

§ 55

Vesihuoltolain mukainen päätös kiinteistön anomuksesta vapautua liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen vesijohtoon / 680-14-1409-11

 

 

                                                          Ympäristösihteeri Tuija Lojander 2.6.2020:

 

Asia

 

Vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukainen anomus vapautua liittämisvelvollisuudesta vesijohtoon.

 

Hakija

 

Kiinteistön omistaja

Kiinteistörekisteritunnus 680-14-1409-11

 

Hakemus

 

Kiinteistön omistaja on 15.1.2019 anonut vesihuoltolain 11 §:n mukaista vapautusta liittämisvelvollisuudesta vesijohtoon. Kiinteistö on liitetty jätevesiverkostoon. Kiinteistöllä on porakaivo.

 

Perusteluina hakemukseensa hakija on esittänyt mm. seuraavaa:

- Kiinteistössä ei ole ollut asukkaita helmikuusta 2018 alkaen, vaan se on ollut tyhjillään ja myytävänä, eli jätevettä ei muodostu eikä kukaan kuluta vettä kiinteistöllä.

- Liitos vesihuoltoverkkoon on tehty 80-luvulla kunnan toimesta ja tontin puolella oleva vesijohto on myöhemmin omistajan toimesta tuotu rakennuksen läheisyyteen. Seuraavassa vaiheessa tulee tehdä tarvittavat muutostyöt rakennuksessa ja liittää kiinteistö vesihuoltoverkkoon ja tehdä sopimus, joka sisältää mm. liittymismaksun maksamisen.

- Kiinteistö liitetään vesihuoltoverkkoon siinä vaiheessa, kun kiinteistö saa uuden omistajan (velvoite kauppakirjaan), tai kun kiinteistöön muutetaan asumaan vakituisesti (laitetaan vuokralle). Muutostöiden suorittaminen ja toteuttaminen tilanteessa, jossa kiinteistössä ei asu kukaan ja tulevan asukkaan tarpeita ei tiedetä, voi johtaa kiinteistöllä turhien toimenpiteiden tekemiseen ja turhiin kustannuksiin. Esimerkiksi teknisiin tiloihin on mahdollista toteuttaa saman remontin yhteydessä mm. talon energiaratkaisuun liittyviä toimenpiteitä, kuten siirtyminen maalämpöön.

 

Toimivalta ja perusteet liittämisvelvollisuudesta vapauttamiseen

 

Vesihuoltolain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, joka Raisiossa on ympäristölautakunta, myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä säädetyin perustein.

 

Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi terveydensuojeluviranomaiselta on pyydettävä lausunto.

 

Vesihuoltolain 11 §:n mukaan liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä vapautus, jos

 

1. liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy ja

2. vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

 

sekä lisäksi

 

3. kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä.

 

Asian käsittely

 

Raision kaupunginvaltuusto on 26.9.2011 hyväksynyt vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen. Raision Vesi Oy on toukokuussa 2018 lähettänyt kiinteistön omistajille kirjeen, jossa kehotetaan liittämään kiinteistö vesihuoltolaitoksen verkostoihin viimeistään vuoden 2018 aikana.

 

Lausunnot

Vapautusanomuksesta on pyydetty lausunto terveysvalvontajaostolta ja Raision Vesi Oy:ltä.

 

Terveydensuojeluviranomaisen lausunto (23.4.2019):

”Kiinteistölle voidaan myöntää vapautus vesijohtoverkostoon liittymisvelvollisuudesta siihen asti, kunnes kiinteistöön muutetaan asumaan.

Lausunto on annettu hakemuksen asiakirjojen perusteella, eikä siinä oteta kantaa liittämisen kohtuullisuuteen. Lausunnossa on arvioitu vain terveydensuojelulain (763/1994) mukaisen terveyshaitan aiheutumista.”

 

Vesihuoltolaitoksen lausunto (28.1.2019):

”Vesiyhtiö ei puolla vapautusta mikäli kiinteistö on kaavatontti ja sijaitsee toiminta-alueella.”

 

Hakijan vastine

Hakijaa on kuultu annettujen lausuntojen johdosta. Hakija ei ole antanut vastinetta.

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta päättää hakemuksesta (kiinteistö 680-14-1409-11) seuraavaa:

 

Kiinteistön omistajalle myönnetään kahden (2) vuoden määräaikainen vapautus kiinteistön liittämisvelvollisuudesta vesijohtoverkostoon.

 

Mikäli olosuhteet myöhemmin muuttuvat siten, että kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen vesihuoltoverkostoihin katsotaan tarpeelliseksi jo ennen tässä annettua määräaikaa, voidaan kiinteistö velvoittaa liitettäväksi vesijohtoverkostoon jo ennen kahden vuoden määräaikaisen vapautuksen päättymistä.

 

Ratkaisun perustelut

 

Hakijan tapauksessa välitön liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon olisi vesihuoltolain 11 §:n 1 kohdan mukaisesti kohtuutonta, kun otetaan huomioon vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve. Kiinteistöllä ei asuta. Mikäli kiinteistölle muutetaan asumaan, kiinteistö myydään tai vuokrataan, tulee kiinteistö liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon jo ennen kahden vuoden määräaikaisen vapautuksen päättymistä.

 

Yksittäisen kiinteistön kahden vuoden määräaikaisen vapauttamisen ei voida tässä tapauksessa katsoa vaarantavan vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

 

Sovelletut oikeusohjeet

 

Vesihuoltolaki (119/2001) 10, 11, 32 ja 33 §

 

Muutoksenhaku

 

Muutosta päätökseen saa hakea valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

 

 

Päätös                                            Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Hakija

 

 

Terveydensuojeluviranomainen

 

 

Raision Vesi Oy

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa