Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.06.2020/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 156/00.02.02/2020

§ 53

Ympäristölautakunnan viranhaltijapäätökset 11.6.2020

 

 

                                                          Ympäristölautakunta on siirtänyt viranomaistehtäviin liittyvää toimivaltaa viranhaltijoille. Lautakunnalla ei ole otto-oikeutta kyseisiin viranhaltijapäätöksiin. Päätökset tuodaan tiedoksi lautakunnalle.

 

Rakennustarkastajan päätöksistä julkaistaan perjantaisin julkipanolista Raision kaupungin verkkosivujen kuulutuksissa. Julkipanolista on verkossa kaksi viikkoa. Ympäristöasioista julkaistaan päätöspäivää seuraavana perjantaina kuulutus ja päätös Raision kaupungin verkkosivuilla, jos asiakirja on annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella.

 

Rakennustarkastajan päätökset:

 

15.5.2020                                      §:t 129-136

 

Ympäristöpäällikön päätökset:

 

Päätös melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta / Oteran Oy

15.5.2020                                      § 2

 

Päätös melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta / Rudus Oy

27.5.2020                                      § 3

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa