Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 176

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1018/00.01.02/2014

§ 176

Elinkeinopoliittinen katsaus 2019

 

 

                                                          Elinvoimapäällikkö Samu Mattila 28.5.2020:

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Raision kaupungin elinkeinopoliittisen ohjelman 2016–2020 kokouksessaan 7.12.2015 § 105. Hyväksytyn ohjelman mukaan ohjelman seuranta toteutetaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä erikseen laadittavalla katsauksella. Katsaus sisältää elinkeinoelämän keskeisten mittareiden pohjalta laaditun arvion yrityselämän ja elinkeinotoimintojen kehittymisestä Raisiossa. Katsauksessa tarkastellaan lisäksi kaupungin toiminnan vaikutuksia elinkeinoelämän kehittymiseen, luodaan arvio tulevista painopisteistä ja tarpeista. Katsauksessa on lisäksi mukana kaupungin strategiamittareissa seurattavat hintatiedot vuokra-asumisen keskivuokrista. Katsaus on samalla osa yritysvaikutusten arviointia, joka toteutetaan kokonaisvaltaisena vuosittaisena arviointina.

 

 

Oheismateriaali

3

Elinkeinopoliittinen katsaus 2019

 

4

Turku Science Park vuosikatsaus 2019

 

5

Varsinais-Suomen maakuntaennuste 2020

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee elinkeinopoliittisen katsauksen vuodelta 2019 tiedokseen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa