Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 182

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 48

25.5.2020

 

 

Asianro 583/00.01.00/2020

§ 182

Aloite tilapäisen valiokunnan perustamiseksi

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 25.5.2020 48 §

 

                                                          Valtuutettu Pekka Heikkilä jätti seuraavan aloitteen:

 

”Kaupunginjohtaja irtisanoutui viikko sitten maanantaina 18. toukokuuta 2020 kaupunginhallituksen luottamuspulaan vedoten. Ottaen huomioon asian merkittävyyden näemme tarpeelliseksi varmistaa, että kaupunginhallitus on toimintakykyinen ja sillä on kaupunginvaltuuston luottamus. 

 

Me allekirjoittaneet Raision kaupunginvaltuutetut esitämme, että kaupunginhallitus valmistelee valtuustolle kuntalain 35 § mukaisen tilapäisen valiokunnan asettamisen kaupunginhallituksen puheenjohtajiston erottamiseksi.

 

Pekka Heikkilä

Niko Toivonen

Saila Rintee”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Vs. kaupunginlakimies Sari Vahtera 28.5.2020:

 

Lainsäädäntö

Kuntalaki 34 §

Valtuusto voi erottaa kunnan, kuntayhtymän ja kuntien yhteiseen toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä.

Valtuusto voi erottaa valtuuston ja valitsemiensa toimielinten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee puheenjohtajistoa kokonaisuudessaan.

Valtuusto voi erottaa pormestarin ja apulaispormestarin kesken toimikauden, jos hän ei nauti valtuuston luottamusta.

Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen. Päätöksen tekemiseen vaaditaan valtuuston enemmistöpäätös.

Kuntalaki 35 §

Valtuuston on asetettava tilapäinen valiokunta, jonka on valmisteltava asia. Valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Kuntalaki 93 §

Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuustossa käsiteltävät asiat lukuun ottamatta asioita, jotka koskevat valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä taikka jotka 35 §:ssä tarkoitettu tilapäinen valiokunta tai 121 §:ssä tarkoitettu tarkastuslautakunta on valmistellut. Tilapäisen valiokunnan on hankittava sen valmisteltaviin kuuluvissa asioissa kunnanhallituksen lausunto.

**

Luottamushenkilöiden erottaminen tulee 34 §:n mukaan vireille kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen.

Kuntalain 93 §:n säännös edellyttää, että kunnanhallitus valmistelee valtuustossa käsiteltävät asiat eräitä pykälässä pois suljettuja asioita lukuun ottamatta. Valmistelupakon piiristä ei ole suljettu pois tilapäisen valiokunnan asettamista koskevaa asiaa. Kun asia on tullut vireille, kunnanhallituksen tulee saattaa valtuuston päätettäväksi, asetetaanko valiokunta asiaa valmistelemaan. Hallituksen ”valmisteluksi” riittää tällöin se, että hallitus tekee valtuustolle esityksen siitä, asetetaanko tilapäinen valiokunta vai ei ja saattaa asian valtuuston käsiteltäväksi.

**

Kaupunginvaltuuston 25.5.2020 kokouksessa jätetyn aloitteen tilapäisen valiokunnan asettamisesta kaupunginhallituksen puheenjohtajiston erottamista varten on allekirjoittanut kolme valtuutettua. Kuntalain mukaisesti kyseinen aloite tulee vireille joko kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa kuntalain 34 §:ssä asetettujen edellytysten jäädessä täyttymättä, kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun asian ei voida katsoa tulleen vireille laissa tarkoitetulla tavalla.

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedokseen ja toteaa kuntalain 34 §:ssä asetettujen edellytysten jäädessä täyttymättä, että kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun asian ei voida katsoa tulleen vireille laissa tarkoitetulla tavalla. Aloite ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja se todetaan loppuun käsitellyksi.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Elisa Vuorinen, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Juha Jormanainen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 1 kohta (osallisuusjäävi).

 

Hallintosäännön 12 §:n mukaan jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja. Toimielimen iältään vanhin jäsen toimii kokouksen puheenjohtajana kunnes tilapäinen puheenjohtaja on valittu. Veijo Mikola toimi kokouksen puheenjohtajana kunnes tilapäinen puheenjohtaja valittiin.

 

Vesa Parantainen ehdotti Jonni Moislahden kannattamana, että kaupunginhallituksen tilapäiseksi puheenjohtajaksi valitaan Veijo Mikola. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita Veijo Mikolan tilapäiseksi puheenjohtajaksi tämän asian käsittelyä varten.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Pekka Heikkilä

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa