Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 180

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 259/01.01.03/2018

§ 180

Kaupunginjohtajan sijainen

 

 

                                                          Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Raision kaupungin hallintosäännön 34 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kaupunginjohtajan sijaisesta. Kaupunginvaltuusto voi kuitenkin, milloin virka on avoimena tai poissaolo kestää yli 3 kk, ottaa virkaan väliaikaisen hoitajan. Kaupunginhallitus on 12.2.2018 § 52 päättänyt, että kaupunginjohtajan 1. sijaisena toimii tekninen johtaja, 2. sijaisena sosiaali- ja terveysjohtaja ja 3. sijaisena sivistysjohtaja. Kuluvana vuonna lomautetaan myös sijaisena toimivia henkilöitä, organisaatiossa saattaa tapahtua henkilöstövaihdoksia ja myös esteellisyydet saattavat vaikuttaa tehtävien hoitamiseen. Huomioiden nämä seikat, on syytä nimetä myös konsernihallintojohtaja toimimaan tarvittaessa kaupunginjohtajan sijaisena. 

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Kaupunginhallitus päättää nimetä konsernihallintojohtajan kaupunginjohtajan 4. sijaiseksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Konsernihallintojohtaja Sanna Häkli poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 1 kohta (osallisuusjäävi).

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Sanna Häkli, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa