Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.05.2020/Pykälä 155

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1150/02.05.04/2017

§ 155

Kuntatodistusohjelman korottaminen Kuntarahoitus Oyj:n kanssa

 

 

Talousjohtaja Sanna Häkli 14.5.2020:

 

Kuntatodistus on kunnan tai kuntayhtymän rahamarkkinoilla liikkeeseenlaskema lyhytaikainen velkasitoumus.

 

Kaupunginhallitus on 8.12.1997 § 697 päättänyt tehdä kuntatodistusohjelman Merita Pankki Oy:n, Kuntarahoitus Oy:n ja Postipankin kanssa. Päätöksen mukaan sopimuksen kulloinkin liikkeellä olevien kuntatodistusten yhteenlaskettu nimellisarvo on enintään 45,0 miljoonaa markkaa.

 

Kuntarahoitus Oyj:n kanssa on tehty sopimus 1.11.2002 kuntatodistusohjelmasta, jolloin alkuperäisen sopimuksen yhteenlaskettu nimellisarvo on muutettu euromääräiseksi siten, että kuntatodistusohjelman suuruus on 7,5 miljoonaa euroa. Liitteenä on kyseinen kuntatodistusohjelma Kuntarahoitus Oyj:n kanssa.

 

Kaupunginhallitus päätti 18.12.2017 § 411, että Raision kaupungin ja Kuntarahoitus Oyj:n välinen sopimus kuntatodistusten liikkeeseen laskemisesta muutetaan siten, että kuntatodistusten yhteenlaskettu nimellisarvo on 12,0 miljoonaa euroa. Liitteenä on kyseinen päätöksen mukainen sopimus kuntatodistusohjelman limiitin määrän muuttamisesta.

 

Maksuvalmiuden turvaamiseksi kaupungin on otettava vuoden 2020 aikana lisää lainaa. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2019 § 134 § hyväksynyt talousarvion vuodelle 2020, jossa valtuusto antoi lainanottovaltuuden kaupunginhallitukselle siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 8,3 miljoonaa euroa.

 

Talousarvion hyväksymisen jälkeen vuoden 2020 lainanottovaltuuden määrä on lisääntynyt seuraavasti:

 

KH 10.2.2020 § 45

1 344 360

KV 23.3.2020 § 35

195 000

KV 23.3.2020 § 37

10 000 000

 

Lainanottovaltuus/nettolainanotto vuoden lopussa on näin ollen 19 839 360 euroa.

 

Kaupungin maksuvalmiutta ja rahoitusmahdollisuuksia tarkastellaan aktiivisesti. Maksuvalmius on turvattava kaikissa tilanteissa ja muutoksiin pitää pystyä reagoimaan dynaamisesti.

 

Raision kaupungilla on tällä hetkellä Kuntarahoitus Oyj:ltä kuntatodistuslainoja 11,9 miljoonalla. Kuntatodistusten ohjelman limiitin nykyinen määrä on 12,0 miljoonaa euroa.

 

Rahoitusta hankitaan kaupungin edun kannalta edullisimman tarjouksen mukaisesti, joten kuntatodistusohjelmaa on syytä korottaa tämän mahdollistamiseksi.

 

 

Oheismateriaali

11

Kuntatodistusohjelma Kuntarahoitus Oyj

 

12

Sopimus kuntatodistusohjelman limiitin määrän muuttamisesta

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että Raision kaupungin ja Kuntarahoitus Oyj:n välinen sopimus kuntatodistusten liikkeeseen laskemisesta muutetaan siten, että kuntatodistusten yhteenlaskettu nimellisarvo on 30,0 miljoonaa euroa.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauoan ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.29-18.35.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kuntarahoitus Oyj

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa