Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.05.2020/Pykälä 128

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 217/02.05.01/2020

§ 128

Yleisavustukset ja konsernihallinnon muut avustukset 2020

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 20.4.2020 113 §

 

Elinvoimapäällikkö Samu Mattila 16.4.2020:

 

Yleisavustukset olivat haettavana 31.3.2020 klo 16 mennessä. Kaikkien toimielinten myöntämät toiminta-avustukset olivat haettavana samaan aikaan.

Yleisavustusten tarkoituksena on edistää raisiolaisten yhdistystoimintaa. Hakijayhteisö voi saada yhdeltä kaupungin toimielimeltä toiminta-avustukseksi katsottavan avustuksen.

Määräaikaan mennessä yleisavustusta haki 45 yhdistystä.

Ehdotus on valmisteltu kaupungin yleisavustusohjeiden mukaisesti (KH 11.6.2007 § 321).

Yleisavustusta saavan yhdistyksen on täytettävä seuraavat perusedellytykset:

-       yhdistys on rekisteröity yhdistys

-       yhdistys toimii Raisiossa tai lähialueella

-       yhdistyksellä on raisiolaisia jäseniä

 

Kaupunginhallitus käyttää yleisavustuksia myöntäessään tarkoituksenmukaisuusharkintaa, ja harkinnan pohjana ovat seuraavat periaatteet:

-       yhdistyksen toiminnan laatu ja laajuus

-       raisiolaisten jäsenten määrä ja osuus jäsenten kokonaismäärästä

-       toiminnan merkittävyys koko kaupungin kannalta

 

Yleisavustusten saaminen ei ole yhdistyksille subjektiivinen oikeus.

Yleisavustusten käsittelyn yhteydessä käsitellään Raisiokeskuksen yhteistyöhakemus. 

Yleisavustusten hakemusten yhteismäärä on 40 150 euroa. Talousarviossa on vuodelle 2020 varattu määrärahaa yleisavustuksiin 25 000 euroa.

Yleisavustusohjeiden mukaisesti avustusta saaneilla yhdistyksillä on velvollisuus raportoida avustuksen käytöstä kaupungille tilikautensa päättymisen jälkeen maaliskuun loppuun mennessä. Joka tapauksessa selvitys on toimitettava ennen seuraavan avustuksen myöntämistä. Uuden hakemuksen yhteydessä on mahdollista toimittaa myös selvitys edellisen vuoden avustusten käytöstä.

Raisiokeskus (Kauppakeskus Raikkaan yrittäjien yhdistys ja Raision Kauppakeskus Oy) anoo kaupungin keskustan vetovoimaa ja elinvoimaisuutta tukevaan toimintaan sekä keskustassa järjestettäviin tapahtumiin toiminnallista avustusta vuodelle 2020 yhteensä 15 000 euroa.

Vuonna 2019 Raisiokeskus on järjestänyt yhdessä kaupungin kanssa mm. perinteiset Killin Markkinat sekä Joulun avauksen torilla. Lisäksi Raisiokeskus on osallistunut aktiivisesti torialueen kiinteistönomistajien ja kaupungin kanssa keskustaympäristön kehittämiseen. Vuonna 2019 Raisiokeskus sai toiminta-avustusta yhteensä 10 000 euroa. Esitän Raisiokeskukselle 10 000 euron kokonaisavustusta vuodelle 2020.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää jakaa vuoden 2020 yleisavustukset sekä muut konsernihallinnon avustukset oheisen esityksen mukaisesti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Elisa Vuorinen ja Veijo Mikola poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Elisa Vuorinen on Kaanaan Omakotiyhdistys ry:n hallituksen jäsen ja Veijo Mikola on Raision Eläkkeensaajat ry:n hallituksen puheenjohtaja.

 

kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila toimi kokouksen puheenjohtajana tämän pykälän ajan.

 

 

Elinvoimapäällikkö Samu Mattila 30.4.2020:

 

Yleisavustukset olivat haettavana 31.3.2020 klo 16 mennessä. Kaikkien toimielinten myöntämät toiminta-avustukset olivat haettavana samaan aikaan.

Yleisavustusten tarkoituksena on edistää raisiolaisten yhdistystoimintaa. Hakijayhteisö voi saada yhdeltä kaupungin toimielimeltä toiminta-avustukseksi katsottavan avustuksen.

Määräaikaan mennessä yleisavustusta haki 46 yhdistystä. Kaanaan koulun vanhempainyhdistyksen hakemus on tullut hakuajan puitteissa kaupungin hakukanaviin, mutta sen kirjaamisessa avustuskäsittelyyn oli viivettä. Käsitellään yleisavustusten myöntäminen Kanava ry:n osalta.

 

Liitteet

1

Yleisavustukset ja konsernihallinnon muut avustukset 2020, päivitetty kh 4.5.2020

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää jakaa vuoden 2020 yleisavustukset sekä muut konsernihallinnon avustukset oheisen esityksen mukaisesti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kanava ry

 

 

Tiina Peltola, Konsernihallinto

 

 

Samu Mattila, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa