Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.05.2020/Pykälä 123

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

123 §

Esityslistan hyväksyminen

 

Päätösehdotus                 Kaupunginhallitus päättää käsitellä asiat laaditun esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös                                Kaupunginhallitus päätti käsitellä asiat laaditun esityslistan mukaisessa järjestyksessä siten muutettuna, että salaisen listan § 142 Välimiesoikeudenkäynnin päätökset ja yhtiökokouksen jatkokokoukseen valmistautuminen käsiteltiin ensimmäisenä asiana ja § 130 Raision Vesi Oy:n taloushallintopalvelut toisena asiana. Lisäksi kaupunginhallitus päätti käsitellä ylimääräisenä asiana kaupunginhallituksen lausuntopyynnön konsernihallinnolle ja lautakunnille tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2019. Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ottaa asian ”Puheenjohtajan ajankohtaiset asiat” pois listalta.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa