Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.05.2020/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 858/00.03.01/2017

§ 51

Sidonnaisuusilmoitusten saattaminen valtuustolle tiedoksi

 

Vs. kaupunginlakimies Sari Vahtera ja palvelusihteeri Päivi Nieminen 29.4.2020:

 

Kuntalain 84 § 2 momentti velvoittaa laissa mainitut luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat tekemään sidonnaisuusilmoituksen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Sidonnaisuusilmoitukset on kerätty ilmoitusvelvollisilta Webropol-kyselyn avulla.

 

Sidonnaisuusilmoitus on kuntalain 84 § 1 momentin mukaan tehtävä johtotehtävistä sekä luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Kuntalain 84 § 3 momentin mukaan sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Lisäksi Raision kaupungin hallintosäännön 6 luvun 58 §:n 4. kohdan mukaan tarkastuslautakunta huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.

 

Tarkastuslautakunta on kokouksissaan tarkastanut aiemmin tehdyt, kuhunkin kokoukseen mennessä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja niiden täydennykset / korjaukset. Tarkastuslautakunta on 13.2.2019 kokouksessaan § 14 päättänyt, että sidonnaisuusilmoitukset saatetaan valtuustolle tiedoksi kokouksessa, jossa käsitellään tilinpäätös.

 

Oheismateriaali

3

Sidonnaisuusilmoitukset valtuustoon

 

 

Päätösehdotus                          Tarkastuslautakunnan pj. Tanja Parkko

 

Tarkastuslautakunta päättää saattaa liitteen mukaiset sidonnaisuusilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös                                         

Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn ehdotuksen.

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginvaltuusto

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa