Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.04.2020/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 462/02.05.01/2020

§ 21

Avustukset nuorisoyhdistyksille vuodelle 2020

                                                         

 

 

                                                          Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta 15.4.2020:

 

Nuorisoyhdistysten avustusohjeiden mukaan perusavustus toimintaan ja ohjaajien palkkausavustus oli ilmoitettu haettaviksi 31.3.2020 klo 16 mennessä.

 

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä kuudelta yhdistykseltä. Perusavustusta toimintaan haki kuusi yhdistystä ja palkkausavustusta kolme yhdistystä.

 

Avustuksia vuodelle 2020 on varattu yhteensä 50.000 euroa: toimintaan 14.000 euroa ja ohjaajien palkkakuluihin 28.000 euroa liitteen mukaisesti.

Leiriavustuksiin jää syksyllä jaettavaksi 8.000 euroa.

 

 

Liitteet

2

Yhteenveto nuorisoyhdistysten avustuksista 2020.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Vapaa-aikalautakunta päättää

 

jakaa vuoden 2020 talousarvioon ta-kohdalle 4740.441010 varatun määrärahan toimintaan 14.000 euroa ja ohjaajien palkkakuluihin 28.000 euroa liitteen mukaisesti.

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Mirja Hurskanen ja Anneli Vainio poistuivat esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Hurskanen ja Vainio ovat avustusta hakeneiden yhdistysten hallituksen jäseniä.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Hakijat

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa