Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 20.04.2020/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Raision vuokrahuojennushakemus

 

Asianro 481/10.03.02.01/2020

§ 110

Vuokrahuojennukset

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Kaupunginhallitus käsitteli 30.2.2020 vuokrahuojennusten tilannetta kaupungin omissa tiloissa. Tuolloin todettiin, että ”Kaupungin tiloissa ulkopuolisina vuokralaisina toimivat yritykset ovat olleet yhteydessä kaupunkiin toiminnan ja maksuvaikeuksien osalta. Yleislinjauksena vuokraa maaliskuun puolesta välistä huhtikuun puoleen väliin ei peritä sellaisilta yrityksiltä ja yhteisöiltä, jotka ovat joutuneet sulkemaan tilanteen seurauksena. Jatkosta päätetään myöhemmin”

Liitteenä on lomake, joka on lähetetty kaupungin tiloissa vuokralaisina toimiville yrityksille ja yhteisöille. Vuokrien suuruus on yhteensä noin 7000 euroa kuukaudessa. Vuokrasopimukset ovat eri tasoisia siltä osin, mitä vuokra pitää sisällään. Yhdessä vuokrasopimuksessa on sovittu, että vuokraa ei peritä ajalta, jolloin laitos on suljettu.

Periaatteet vuokrahuojennuspäätösten tekemiseksi

-          Jos paikka on kokonaan kiinni ja toiminta kokonaan loppunut (esim. kahvila- ja ravintolayrittäjät), vuokraa ei peritä ajalta 15.3.-30.6. paitsi jos toimintaa palautuu normaaliksi ennen tätä.

-          Jos yrityksellä on edelleen toimintaa, mutta liikevaihto on pudonnut, eikä tilaa voi käyttää tai sitä voi käyttää vain rajoitetusti, vuokra-alennus on 80-50 % ajalta 15.3.-30.6., paitsi jos toimintaa palautuu normaaliksi ennen tätä.

-          Mikäli kaupunki ostaa yhteisöltä edelleen palvelua, kokonaistilanne suhteessa vuokrahuojennukseen arvioidaan erikseen (käytetäänkö vuokratilaa toiminnan pyörittämiseen, onko toiminta keskeytetty valtioneuvoston päätöksen vuoksi jne.)

 

Liitteet

3

Raision vuokrahuojennushakemus

 

Oheismateriaali

1

Ulkopuoliset vuokralaiset

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää vahvistaa edellä mainitut periaatteet ja edellyttää toimivaltaiset tahot tekemään päätöksen vuokrahuojennuksista niiden mukaisesti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa