Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto (1.1.2019 - 31.12.2020)
Pöytäkirja 26.03.2020/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 397/12.01.03/2020

§ 23

Kartoitus Raision alueen koulujen kiusaamistilanteesta

 

                                                          Nuorisovaltuusto käsittelee Rasekon edustajan Santeri Järvenpään aloitteesta Rasekon, Raision lukion ja Vaisaaren koulun kiusaamistilannetta. Tätä lähdetään selvittämään koulussa tehtävien ehkäisevien toimien kannalta sekä kouluterveyskyselyjen tulosten pohjalta. Näiden pohjalta nuorisovaltuusto pohtii tilanteen positiivista kehitystä edistävien toimenpiteiden mahdollisuuksia.

 

Päätösehdotus                           Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Aleksi Suro

 

Nuorisovaltuusto keskustelee selvitystyön etenemisestä 

sekä tulosten pohjalta seuraavista toimenpiteistä.

 

Päätös                                            Nuorisovaltuusto päätti selvittää tilastot Vaisaaren, Rasekon ja Raision lukion osalta ja kutsua Terhi Norrenan seuraavaan kokoukseen kertomaan asiasta tarkemmin.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa