Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.03.2020/Pykälä 74

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

§ 22

10.2.2020

 

 

Asianro 1199/01.00.00/2019

§ 74

Raision kaupungin henkilöstöstrategia 2020-2022

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 10.2.2020 22 §

 

                                                          Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Raision kaupungin strategian yhtenä painopisteenä on tasapainoin talous ja hyvinvoiva henkilöstö. Henkilöstön osalta on todettu, että Raision kaupungilla on maine hyvänä työnantajana ja kaupunki edistää henkilöstön työhyvinvointia. Tavoitteet on kohdistettu henkilöstön hyvinvoinnin edistämiseen ja sairauspoissaolojen vähentämiseen. Lisäksi on todettu, että yksityiskohtaisemmat ohjeet määritellään henkilöstöstrategiassa.

 

Strategiaa on valmisteltu henkilöstöhallinnon toimesta. Tämän jälkeen sitä on käsitelty ns. laajennetun johtoryhmän ja pääluottamusmiesten yhteisessä tilaisuudessa. Lisäksi sitä on käsitelty yhteistyöryhmän toimesta. Lopullinen muoto on käyty läpi kaupunginjohtajan ja keskusten johtajien kanssa.

 

Strategiassa on esitetty kaupungin henkilöstöpolitiikan visio, keskeiset tavoitteet, sekä niihin liittyvät toimenpiteet ja mittarit. Toimenpiteiden osalta on todettu, että niitä voidaan täydentää strategiakaudella. Mittarit ovat pääasiassa kunta 10-tutkimukseen liittyviä mittareita.

 

Raision kaupungin henkilöstöstrategia 2020 – 2022 esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää esittää oheismateriaalin mukaisen Raision kaupungin henkilöstöstrategian 2020 – 2022 kaupunginhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi päätösehdotuksen siten lisättynä, että kaupunginhallituksen kokoukseen edellytetään selvitystä sairauspoissaolojen määrään ja siihen liittyviin asioihin.

 

 

 

Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä 10.3.2020:

 

Raision kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloja on seurattu Kunta10-tutkimuksen puitteissa siten, että poissaolojen määrää on verrattu tehtyihin henkilötyövuosiin. Poissaolopäivät ovat kehittyneet Raisiossa ja vastaavasti 11 kunnan keskiarvon osalta seuraavasti:

 

                                                          Vuosi                  Raisio                 kuntien keskiarvo

 

                                                          2016                    20,32                  16,7

                                                          2017                    17,32                  16,7

                                                          2018                    18,32                  17,0

                                                          2019                    19,94

 

Viime vuoden osalta ei ole vielä olemassa kuntien keskiarvotietoa, koska kaikki kunnat eivät ole vielä ilmoittaneet vertailutietojaan.

 

Tavoitteeksi henkilöstöstrategiassa on asetettu, että strategiakaudella päästään alle kuntien keskiarvon eli 16,5 päivään henkilötyövuotta kohden.

 

Konsernijaoston kokouksessa keskusteltiin myös kehityskeskusteluiden käymisestä. Kehityskeskusteluiden osalta tilanne Raisiossa ja Kunta10-kunnissa on ollut viimeisimmissä mittauksissa seuraava;

 

Vuosi                  Käydyt keskustelut Raisio        Kaikki Kunta 10-kunnat

 

2014                    60,9 %                                             75,8 %

2016                    78,7 %                                             76,0 %

2018                   67,1 %                                             75, 9 %

 

Tavoitteeksi on asetettu kuntavertailun keskiarvoon eli 75 %:iin pääseminen. Raisiossa keskustelut on edellä mainituissa vertailuissa koettu keskimääräistä hyödyllisempinä vaikka Raisiossakin niitä hyödyllisinä pitävien osuus jäi 49,3 %:iin viime vertailussa.

 

 

Oheismateriaali

2

Raision kaupungin henkilöstöstrategia 2020 -2022

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää esittää oheismateriaalin mukaisen Raision kaupungin henkilöstöstrategian 2020 – 2022 kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa