Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.03.2020/Pykälä 87

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 334/01.01.03/2020

§ 87

Toimenpiteet koronatilanteen osalta

 

 

                                                          Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Koronatilanne osaltaan aiheuttaa muutoksia toimintoihin ja järjestettäviin palveluihin. Oheismateriaalina on lista toimenpiteistä ja linjauksista, joita on tähän mennessä tehty ja otettu. On todennäköistä, että Suomen hallitus linjaa koulujen sulkemisesta lähihetkinä. Tällä on osaltaan vaikutusta myös moneen muuhun palveluun kaupungissa, jolloin tehdään uusia linjauksia tarpeen mukaisesti.

 

 

Oheismateriaali

7

Lista toimenpiteistä

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että kaupungin kaikkien toimielinten kokoukset järjestetään toistaiseksi etäkokouksina sähköistä kokousmenettelyä noudattaen. Kokouksissa paikan päällä ovat vain esittelijä, puheenjohtaja ja sihteeri.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Lautakunnat

 

 

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa