Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 27.01.2020/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 139/10.00.02.00/2020

§ 15

Tonttien 680-13-1359-5 ja 680-13-1364-1 hinnoittelu (Järviniitty)

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 20.1.2020 9 §

 

Mittausteknikko Markku Mäkinen 14.1.2020:

 

Kaupunki on saanut omistukseensa osana maankäyttömaksua kaksi kpl Järviniityn kaava-alueen Terhokujalla olevaa omakotitonttia. Kunnallistekniikka on valmistunut tonteille viime vuoden aikana. Tontteja markkinoidaan ensimmäisen kerran Rakenna & Sisusta –messuilla Turun messukeskuksessa 7.- 9.2.2020. Myöhemmin keväällä tontit on tarkoitus luovuttaa rakennettaviksi tarjousmenettelyn perusteella kaupunginvaltuuston vahvistamien jakoperusteiden mukaisesti.

 

Kaupunkisuunnittelun johtoryhmä on esittänyt tonttien pohjahinnaksi 30 €/m2. Luovutusmuotona on myynti tai vuokraus. Perusvuokra on 5 % hyväksytyn tarjouksen mukaisesta kauppahinnasta.

 

tontti / osoite                                                           pinta-ala           rak-oikeus        pohjahinta

AO 680-13-1359-5   Terhokuja 4                       1001                    250                      30030

AO 680-13-1364-1   Terhokuja 1                       1060                    250                      31800

                            

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä tonttien 680-13-1359-5 ja 680-13-1364-1 pohjahinnaksi 30 €/m2 ja luovutusmuotona on myynti tai vuokraus.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Liitteet

1

Terhokj_1364-1_1359_5_Sijaintikartta

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä tonttien 680-13-1359-5 ja 680-13-1364-1 pohjahinnaksi 30 €/m2 ja luovutusmuotona on myynti tai vuokraus.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Outi Pekkala, Maankäyttöpalvelut

 

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

Laura Niemi, Maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa