Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 20.01.2020/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 735/02.02.00/2019

§ 8

Sivistyskeskuksen valtionavustusten lisämäärärahaesitys vuosille 2019 ja 2020 ja valtionavustusten siirto vuodelle 2020

 

 

Talouspäällikkö Esa Ilanti 3.1.2020:

 

Sivistyskeskus on saanut vuosina 2018 ja 2019 useita kahden tai useamman vuoden hankerahoituksia ja jotta kaikki hankkeet voidaan toteuttaa ja rahat käyttää rahoituspäätöksen mukaisesti tulee rahoitusta siirtää eri vuosien välillä.

Opetushallitus on myöntänyt (52/9999/2018) Raision kaupungille tutoropettajien toimintaan ja osaamisen kehittämiseen hankkeelle 28 648 € (hankkeen omarahoitusosuus on 10 %, 7162 €), vuonna 2019 rahaa käytettiin 22 973 € ja vuodelle 2020 tulisi siirtää 5 675 €. Vuoden 2019 ko. määräraha puuttuu vuoden 2019 talousarviosta ja se tulee lisätä.

 

Lisämäärärahaesitys 2019

Tulot:

312052.3330 Muut tuet ja avustukset 22 973 euroa

Menot:

312052.4470 Muut palvelut 22 973 euroa

 

Lisämäärärahaesitys 2020

Tulot:

312052.3330 Muut tuet ja avustukset 5 675 euroa

Menot:

312052.4470 Muut palvelut 5 675 euroa

 

Valtion erityisavustus lukiouudistuksen toimenpanon tukemiseen 2019 (142/421/2019) Raisiolle myönnettiin 43 900 €, (10,2 % omarahoitusosuudella) vuonna 2019 jäi käyttämättä 13 475 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Menot:

321013.4470 Muut palvelut 13 475 euroa

 

Opetushallitus on myöntänyt kerhotoimintaan Raision kaupungille 31 000 euroa (omarahoitus 30 %) 12.4.2019, 250/399/2019)

Hankeen meno- ja tulobudjetista jäi käyttämättä vuonna 2019, 15 000 euroa ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Tulot:

312020.3330 Muut tuet ja avustukset 15 000 euroa

Menot:

312020.4470 Muut palvelut 15 000 euroa

 

Opetushallitus on myöntänyt 31.7.2018 Improving Children´s Learning Outcomes and Well-being Erasmus Ka2 hankkeelle 123 605 €, vuonna 2019 jäi käyttämättä 18 263 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Menot

312048.4470 Muut palvelut 18 263 euroa

 

Opetushallitus on myöntänyt (320/2172/2018) Raision kaupungille koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen 76 000 € (hankkeen omarahoitusosuus on 5 %), koko raha jäi käyttämättä 2019 ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Tulot:

312050.3330 Muut tuet ja avustukset 76 000 euroa

Menot:

312050.4470 Muut palvelut 76 000 euroa

 

Opetushallitus on myöntänyt (63/2461/2018) Raision kaupungille seudulliselle Paraskoulu –hankkeelle 363 336 € (hankkeen omarahoitusosuus on 10 %), vuonna 2019 jäi käyttämättä 61 946 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

 Menot:

312051.4470 Muut palvelut 61 946 euroa

 

Valtion erityisavustus alueellisen tutoropettajatoiminnan vakiinnuttamiseen (112/403/2019) Raisiolle myönnettiin 125 150 €, (omarahoitus 5,1 % 6 850 €) vuonna 2019 jäi käyttämättä 22 775 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

 Menot:

312055.4470 Muut palvelut 22 775 euroa

 

Valtion avustus Kaksikielisen opetuksen laajentamiseen (53/401/2019) Raisiolle myönnettiin 18 000 €, (20 % omarahoitusosuudella), vuonna 2019 jäi käyttämättä 3 449 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Menot:

312056.4470 Muut palvelut 3 449 euroa

 

Valtion avustus kielten tutoropettajatoiminnan kehittämiselle (112/403/2019) Raisiolle myönnettiin 7 000 €, (rahoitus 100 %), vuonna 2019 jäi käyttämättä 2 139 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Menot:

312057.4470 Muut palvelut 2 139 euroa

 

Valtion avustus vapaan sivistystyön laatu- ja kehittämisavustus Yhteisöllisyyttä ja ilmiöitä aikuisten digioppimiseen hankkeelle (324/385/2019) myönnettiin 20 825 €, (omarahoitusosuus 15 %, 3 675 €) vuonna 2019 jäi käyttämättä 2 921 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Menot:

335129.4470 Muut palvelut 2 921 euroa

 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Raision kaupungille Et sää mul mittää lukis? -hankkeelle 5 900 €. Hankkeen omarahoitus osuus on 20%, vuonna 2019 jäi käyttämättä 722 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Menot:

411050.4470 Muut palvelut 722 euroa

 

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt 26.11.2018 Raision kaupungille (Raision museo Harkolle) 23 000 € Mullankaivajat -apurahan Raision 5. ja 6. luokkien oppilaiden Pellon arvoitus -koekaivaushankkeen toteuttamiseen. Vuonna 2019 jäi käyttämättä 6 477 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Menot:

421041.4470 Muut palvelut 6 477 euroa

 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 24.4.2019 päivätyllä päätöksellä myöntänyt Raision kaupungille 55 000 euron avustuksen käytettäväksi kahden etsivän nuorisotyöntekijän palkkauskuluihin. Vuonna 2019 jäi käyttämättä 22 000 € ja se tulisi siirtää vuodelle 2020.

Tulot

3330.441011 Muut tuet ja avustukset, 22 000 euroa

Menot

4004.441011 Työsuhteisten kuukausipalkat, 18 000 euroa

4100.441011 Kvtel-maksut, 4 000 euroa

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy esityksen mukaisesti sivistyskeskuksen valtionavustusten lisämäärärahaesitykset ja siirrot.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

Esa Ilanti, Sivistyskeskus, hallintopalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa