Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 20.01.2020/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1052/02.05.03/2017

§ 12

Kaupungin ja Asunto Oy Kuulaharjojen välisen luottosopimuksen koron tarkistaminen

 

 

                                                          Talousjohtaja Sanna Häkli 15.1.2020:

 

Raision kaupunginhallitus päätti 27.11.2017 § 383 antaa 6,1 miljoonan euron lainan Asunto Oy Kuulaharjoille. Hyväksytyn luottosopimuksen mukaan luoton korko on kiinteä ja määrältään 0,8 % luoton jäljellä olevasta pääomasta. Luottosopimuksen mukaan luoton korko tarkistetaan ensimmäisen kerran kahden vuoden kuluttua luoton nostosta. Koron tarkistuksessa otetaan huomioon, että se on markkinaehtoinen.

 

Markkinaehtoisuus huomioiden luottosopimuksessa määritetty korko lienee edelleen oikealla tasolla. Markkinatilanne ei ole lainan osalta muuttunut siten, että lainan koron muuttaminen olisi perusteltua tällä ensimmäisellä koron tarkistuskerralla. Koron muutokselle ei esiinny erityistä tarvetta myöskään konsernin talouden näkökulmasta. Seuraava koron tarkistus on tarkoituksenmukaista tehdä kolmen vuoden kuluttua, samalla aikasyklillä kuin toisen konserniyhtiön, Raision Vesi Oy:n luottosopimusten korkojen tarkistus tehdään.

 

 

Oheismateriaali

8

Luottosopimus, Asunto Oy Kuulaharjat

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, ettei liitteenä olevan luottosopimuksen korkoon tehdä muutoksia ensimmäisellä koron tarkistuskerralla. Seuraava koron tarkistus tehdään kolmen vuoden kuluttua.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Elisa Vuorinen, Jarmo Rosama ja Kristiina Engström poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Vuorinen ja Rosama ovat As Oy Kuulaharjat Oy:n hallituksen jäseniä ja Engström on Raision Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen varajäsen.

 

Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan.

 

 

Tiedoksi

 

Sanna Häkli, Konsernihallinto

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa