Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 02.12.2019/Pykälä 399

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 816/00.04.02/2015

§ 399

Kaupungin ja Raision Vesi Oy:n välisten luottosopimusten korkojen tarkistaminen

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Raision kaupunginvaltuusto päätti vesihuoltotoiminnan yhtiöittämisestä 17.10.2016 § 286. Päätöksen yhteydessä päätettiin myös vesiyhtiön (Raision Vesi Oy) ja kaupungin välisistä velkakirjoista. Kaupunginvaltuusto päätti lisäksi, että jatkossa näihin velkakirjoihin tehtävistä tarkistuksista päättää kaupunginhallitus.

 

Velkakirjojen mukaisesti luoton korko tarkistetaan ensimmäisen kerran kolmen vuoden kuluttua luoton nostosta ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Koron tarkistuksessa otetaan huomioon, että se on markkinaehtoinen. Tarkistusajankohta on kuluvan vuoden loppuun mennessä. Markkinat eivät lainojen osalta ole juurikaan muuttuneet, joten markkinaehtoisuuden näkökulmasta korot lienevät edelleen oikealla tasolla. Konsernin talous sekä vesiyhtiön viimeisimmät taksapäätökset huomioiden ei korkojen muutokselle myöskään esiinny erityistä tarvetta. Seuraava tarkistus on velkakirjan ehtojen mukaisesti kolmen vuoden kuluttua.

 

 

Liitteet

1

Luottosopimus laina 1

 

2

Luottosopimus laina 2

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, ettei liitteenä olevien velkakirjojen korkoihin tehdä muutoksia. Seuraava korontarkistus tehdään velkakirjojen mukaisesti kolmen vuoden kuluttua.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Jonni Moislahti, Sirpa Ek, Jarmo Rosama ja Jari Salonen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Moislahti, Ek, Rosama ja Salonen ovat Raision Vesi Oy:n hallituksen jäseniä.

 

 

 

Tiedoksi

 

Sanna Häkli, Konsernihallinto

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa