Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.12.2019/Pykälä 218

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 922/00.01.01/2015

§ 218

Sosiaali- ja terveyskeskuksen tulosyksiköiden ja niiden vastuuhenkilöiden määrääminen vuodelle 2020

 

 

                                                      Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 27.11.2019:

 

Raision kaupungin hallintosäännön 16 luvun 122 §:n mukaan sosiaali- ja terveyskeskuksen tuottamat palvelut jakaantuvat seuraaviin palvelualueisiin: talous- ja hallintopalvelut, perhepalvelut, sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, hoito- ja hoivapalvelut, erikoissairaanhoitopalvelut ja työllisyyspalvelut. Työterveyspalvelujen tuotantotavan muutoksen edellyttämät muutokset hallintosääntöön on käsitelty kaupunginhallituksessa 26.8.2019 § 266 ja kaupunginvaltuustossa 2.9.2019 § 92.

 

Hallintosäännön 13 luvun 117 §:n 11. kohdan mukaan kukin lautakunta päättää palvelualueiden jakamisesta palveluyksiköihin ja palveluyksiköiden vastuuhenkilöistä. Hallintosäännön 16 luvun 128 §:ssä on määritelty palveluyksikön johtajan tehtävät.

 

Palvelualueista erikoissairaanhoito on kokonaisuudessaan ostopalvelua, joten palvelualuetta ei ole tarkoituksenmukaista jakaa palveluyksiköihin. Talous- ja hallintopalvelut on oma kokonaisuutensa, jota ei ole myöskään tarkoituksenmukaista jakaa palveluyksiköihin.

 

 

 

Liitteet

7

Soten palveluyksiköiden johtajat 2020

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää, että palveluyksiköt ja niiden vastuuhenkilöt/johtajat määrätään liitteen mukaisesti.

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Palveluyksiköiden vastuuhenkilöt

 

 

Mirja Arola, Konsernihallinto

 

 

palkat

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa