Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.12.2019/Pykälä 215

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1087/14.00.01/2017

§ 215

Valtuutus työnetsijäpalveluiden hankintasopimuksen neuvottelemiseksi

 

 

                                                      Työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne 3.12.2019:

 

Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus hankki vuodelle 2018 työnetsijäpalveluita ja toimittajaksi valittiin sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan päätöksellä 13.12.2017 § 212 Aurakoulutus Oy. Hankintasopimus oli voimassa 1.1. – 31.12.2018. Tilaajalla oli oikeus jatkaa sopimuksen voimassaoloa alkuperäisin ehdoin yhdellä vuoden mittaisella optiokaudella. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta teki päätöksen optiovuoden käytöstä ajalle 1.1. – 31.12.2019 kokouksessaan 12.12.2018 § 228.

 

Vuodelle 2020 Raision kaupungilla on aiesopimus työllisyyspalveluiden järjestämisestä Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Työnetsijäpalveluiden hankinnasta ja käytöstä neuvotellaan tarkemmin TE-palveluiden kanssa aiesopimuksen tultua voimaan.

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta valtuuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan sekä työllisyyspalveluiden johtajan neuvottelemaan tarvittaessa työnetsijäpalveluiden hankintasopimuksesta Aurakoulutus Oy:n kanssa. Jos neuvottelut johtavat hankintasopimukseen Aurakoulutus Oy:n kanssa niin tästä sopimuksesta konsultoidaan myös Varsinais-Suomen TE-toimistoa.

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Aurakoulutus Oy

 

 

Kimmo Rinne, Työllisyyspalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa