Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.12.2019/Pykälä 213

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 433/02.08.00/2018

§ 213

SHL:n ja VPL:n mukaisten henkilökuljetuspalveluiden hankintasopimuksen optiovuoden käyttäminen

 

 

                                                      Talouspäällikkö Sami Koskikallio 27.11.2019:

 

Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksella on sopimus SHL:n ja VPL:n mukaisista henkilökuljetuspalveluista Lounais-Suomen Taxidata Oy:n kanssa. Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta valtuutti kokouksessaan 18.4.2018 § 67 Perusturvakuntayhtymä Akselin kilpailuttamaan SHL:n ja VPL:n mukaiset henkilökuljetukset sekä tekemään hankintapäätöksen. Hankintapäätös tehtiin Perusturvakuntayhtymä Akselin yhtymähallituksessa 29.8.2018 § 123.

 

Sopimuskausi on 1.1.2019 – 31.12.2019. Sopimukseen sisältyy kaksi yhden vuoden mittaista optiokautta. Optiossa on kyse tilaajan oikeudesta, ei velvollisuudesta. Optiokausista tulee tehdä erillinen päätös.

 

Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus ja Lounais-Suomen Taxidata Oy ovat halukkaita jatkamaan sopimusta yhdellä vuoden mittaisella optiokaudella, jolloin sopimusta jatkettaisiin ajalle 1.1.2020 – 31.12.2020. Henkilökuljetusten hinnat ovat kiinteät koko sopimuskauden ajan mukaan lukien mahdolliset optiokaudet.

 

Optiovuoden käyttäminen ajalle 1.1.2020 – 31.12.2020 koskee myös Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen ja Lounais-Suomen Taxidata Oy:n välistä sopimusta Päiväkeskuksen, Kotikullan, Linjareitin, Kauppakassin sekä laboratorion henkilökuljetuksista.

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää käyttää SHL:n ja VPL:n mukaisten henkilökuljetuspalveluiden hankintasopimukseen sisältyvän ensimmäisen yhden vuoden mittaisen optiokauden eli sopimusta päätetään jatkaa ajalle 1.1.2020 – 31.12.2020 sopimuksen mukaisin hinnoin.

Optiovuoden käyttäminen koskee myös Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen ja Lounais-Suomen Taxidata Oy:n välistä sopimusta Päiväkeskuksen, Kotikullan, Linjareitin, Kauppakassin sekä laboratorion henkilökuljetuksista.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

 

 

Tiedoksi

 

Hannele Leppänen, Sosiaalipalvelut

 

 

Leena Lahti, Sosiaalipalvelut

 

 

Tuire Nikkari, Hoito- ja hoivapalvelut

 

 

Katarina Leino, Hoito- ja hoivapalvelut

 

 

Lounais-Suomen Taxidata Oy

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa