Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.11.2019/Pykälä 390

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 735/02.02.00/2019

§ 390

Vuoden 2020 talousarvio ja taloussuunnitelma 2021-2022 /KV

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Kaupunginhallitus päätti 7.10.2019 § 337, että lopullisesta sopeuttamistarpeesta päätetään veropäätösten jälkeen. Kaupunginvaltuusto päätti 13.11.2019 § pitää veroprosentit vuoden 2019 tasolla. Veropäätösten yhteydessä ryhmät ovat nostaneet esiin näkemyksiä omista painotuksistaan talousarvioon.

 

Edellä mainittujen pohjalta on valmisteltu talousarvioesitys, jonka lopputuloksena taloutta sopeutetaan vuodelle 2020 on noin kaksi miljoonaa euroa. Vuoden 2020 vuositulokseksi muodostuisi ehdotuksella -3,5 miljoonaa euroa ja lainanotto kasvaisi 7,1 miljoonalla eurolla. Jatkovuosille esitetään noin miljoonan euroa lisäsäästöä per vuosi. Jatkovuosien tilanne tarkentuu verotulokehityksen ja palkkaratkaisujen selkiytyessä. Sopeuttamistavoite vuodelle 2020 on kaupunginhallituksen aikaisemmin asettaman tavoitteiden suuruinen.

Säästöjä tulevalle vuodelle esitetään noin 1,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi esitetään tulonlisäyksiä sekä väliaikaisen Veitikanraitin päivähoitoyksikön perustamista.

 

Pääosin säästöt perustuvat palvelutasoon vaikuttaviin esityksiin, mutta myös rakenteellisiin muutoksiin, joita käynnistetyissä organisaatioselvityksissä haetaan. Lomautusta ei esitetä henkilöstösäästöjen vaihtoehdoksi.

 

Investointien osalta ehdotus on lautakuntien tekemien ehdotusten mukainen.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus

 

Pohjana esitykselle ovat lautakuntien talousarvioehdotukset, joissa lautakunnan ovat esittäneet seuraavaa yhden miljoonan euron säästökokonaisuutta (vertailu kehyspäätöksen nettotasoon):

 

-          Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta: työllisyysmäärärahat - 0,3 M€

-          Sivistyslautakunta: Opetusryhmäkoon kasvattaminen, taksojen tarkistukset yms. - 0,3 M€

-          Tekninen lautakunta: Henkilöstösäästöt, katuvalojen sammutus, energiansäästö - 0,3 M€

-       Vapaa-aikalautakunta: kohdentamaton säästö toimintamenoihin ja taksoihin - 0,1 M€

 

Alla olevissa kaupunginjohtajan lisäehdotuksissa määrärahamuutos on suhteessa lautakuntien talousarvioesitykseen.

 

 

Koko kaupunki

Henkilöstösäästö - 150.000 euroa

Tässä esitetään henkilöstösäästöä, jonka kokonaisuus muodostuu ensisijaisesti vapaaehtoisesti otettavista palkattomista vapaista, sijaisuuksien ja määräaikaisuuksien täyttämättä jättämisistä sekä organisaatioselvityksen perusteella päätettävistä henkilöstötoimenpiteistä – summa jaetaan lautakunnille.

Logistiikkakustannusten pienentyminen - 30.000 euroa

Kaupungissa on käynnistetty logistiikkaselvitys, jonka seurauksena logistiikan toimintoja pyritään tehostamaan jo seuraavan vuoden aikana – summa jaetaan lautakunnille.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta

Hulvelan senioritalo: - 200.000 euroa henkilöstökulut

Hulvelan senioritalo otetaan käyttöön portaittain siten, että hoitoisuutta voidaan nostaa, mikäli palvelukysyntä sitä edellyttää ja ulkoa ostettavien hoito- ja hoivapalveluiden volyymi kääntyy kasvuun. Toiminta käynnistetään hyväkuntoisemmilla asukkailla, jotka eivät tarvitse niin suurta hoitoisuutta. Riskinä päätöksessä on, että huonokuntoisempien palvelutarve johtaa ostopalveluiden huomattavaan kasvuun. Tällöin lautakunnan tulee talousarvionsa sisällä reagoida ja allokoida resurssia eri toiminnoista, jotta Hulvelan senioritalon hoitoisuutta voidaan nostaa.

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta: - 50.000 euroa

Sivistyslautakunnan talousarvioon kohdennetaan leikkaus toiminnan järjestämiseen, lautakunta harkitsee kohdentamisen eri resursseihin vuoden aikana

Päivähoitoyksikön lisäys: + 215.000 euroa netto (menot 235.000, tulot 20.000 euroa)

Sivistyslautakunta on varsinaisen budjettikäsittelyn jälkeen 6.11.2019 § 155 ehdottanut väliaikaisen päivähoitoyksikön perustamista Veitikanraitin tiloihin Kerttulassa. Päivähoitoyksikkö on kaksiryhmäinen ja siihen tulee 24 paikkaa. Päivähoidon jono on tammikuun alussa 44 lasta, joille kaupungilla on velvollisuus osoittaa päivähoitopaikka.

Tekninen lautakunta

Ruokapalvelut: - 30.000 euroa henkilöstökulut sekä aineet ja tarvikkeet

Ruokapalvelut on esittänyt Hulvelan senioritaloon vakanssin lisäyksen sekä lisäyksiä aineisiin ja tarvikkeisiin. Pienemmällä hoitoisuudella myös ruokapalveluissa on odotettavissa pienempi kustannus.

Ruokapalvelutyöntekijä (Veitikanraitti): + 23.000 euroa henkilöstökulut

Veitikanraitin yksikkö edellyttää yhden ruokapalvelutyöntekijän vakanssin lisäämistä

Olkkarin tilavuokra: + 29.000 euroa

Tekninen lautakunta on poistanut Olkkarin tilavuokran. Koska vuokrasopimus on irtisanomisaika huomioon ottaen voimassa vielä 2020, tulee vuokraraha palauttaa tekniselle lautakunnalle

Tulot

Maankäyttömaksut: + 470.000 euroa

Liitteenä olevan erittelyn perusteella tekninen lautakunta olisi saamassa huomattavat maankäyttömaksut vuonna 2020. Tavallisesti maankäyttömaksujen purkautumiseen on liittynyt paljon epävarmuustekijöitä. Maksujen ajoittuminen vuodelle 2020 vaikuttaa kuitenkin tällä hetkellä hyvin todennäköiseltä.

Kaupunginhallitus: + 250.000 euroa

Kaupunki valmistautuu nostamaan omista konserniyhteisöistä ylimääräisen osingon


Yhteensä

Säästöehdotukset n. 1,5 miljoonaa euroa

Uudet toiminnot n. 0,3 miljoonaa euroa

Tulojen lisäykset n. 0,75 miljoonaa euroa

 

Oheismateriaali

9

Talousarvio 2020  ja taloussuunnitelma 2021-2022

 

10

Arvio maankäyttömaksutuloista 2020

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021–2022.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus

 

Erkki Haavisto ehdotti Niina Äikkään ja Jonni Moislahden kannattamana kirjausta, että sairauspoissaolokäytäntöä muutetaan niin, että omalla ilmoituksella voi olla poissa enintään 3 perättäistä päivää, enintään 3 kertaa vuodessa.

 

1. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Erkki Haaviston tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Jormanainen ja Engström) ja 9 ei-ääntä (Äikäs, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Haavisto).

 

Puheenjohtaja totesi, että Erkki Haaviston ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

***

 

Kristiina Engström ehdotti seuraavaa lisäystä kaupunginhallituksen kohtaan ”Olennaiset talousarvioon vaikuttavat huomiot”: Organisaation toimintatapojen tehostamisen molemmilla vaiheilla tavoitellaan kustannussäästöjä jo vuoden 2020 aikana. Ensimmäinen vaihe aloitetaan yhdistämällä tukipalveluiden (ml. taloushallinnon) toimet konsernihallintoon ja yhdenmukaistamalla mm. raportointia kaupungin keskusten välillä. Lisäksi kaupungille hankitaan alkuvuodesta laajempaan talous- ja palveluanalyysiin ja kuntavertailuun sopiva työkalu (esim. Turun kehyskunnissa käytössä oleva Perlacon). Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Kristiina Engström ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että ansiomenetyskorvauksen ylärajaa alennetaan siihen, mitä se oli aikaisemmin.

 

2. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Kristiina Engströmin tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Äikäs, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Haavisto) ja 2 ei-ääntä (Jormanainen ja Engström).

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

***

 

Mika Koivisto ehdotti Juha Jormanaisen ja Vesa Parantaisen kannattamana, että kaupunginhallituksen kohdasta ”Olennaiset talousarvioon vaikuttavat huomiot” poistetaan teksti ”Kokouspalkkioita esitetään vähennettäväksi 20 000 euroa” ja lisätään kokouspalkkioihin 20 000 euroa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Veijo Mikola ehdotti Helena Viljasen kannattamana, että controllerin vakanssi poistetaan kaupunginhallituksen vakanssiesityksistä ja siihen varattu 20 000 euroa poistetaan. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Veijo Mikola ehdotti Jonni Moislahden kannattamana, että henkilöstösäästöihin lisätään 500 000 euroa, jolloin koko henkilöstösäästö on 650 000 euroa.

 

Hannele Lehto-Laurila täydensi Veijo Mikolan ehdotusta Veijo Mikolan kannattamana seuraavalla tekstimuutoksella: ”Esitetään 650.000 euron määräinen henkilöstösäästö, jonka kokonaisuus muodostuu ensisijaisesti eläköitymisistä ja tehtävien uudelleen organisoinnista sekä vapaaehtoisesti otettavista palkattomista vapaista, sijaisuuksien ja määräaikaisuuksien täyttämättä jättämisistä. Summa jaetaan lautakunnille.”

 

3. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Lisäksi puheenjohtaja totesi, että henkilöstösäästön lisäyksestä ja tekstimuutoksesta äänestetään yhtenä kokonaisuutena. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Veijo Mikolan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Jormanainen ja Engström) ja 9 ei-ääntä (Äikäs, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Haavisto).

 

Puheenjohtaja totesi, että Veijo Mikolan ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi, sisältäen Hannele Lehto-Laurilan ehdottaman tekstimuutoksen.

 

Juha Jormanainen ja Kristiina Engström jättivät asiasta eriävän mielipiteen.

 

***

 

Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen kaupunginhallituksen strategisiin ja sitoviin tavoitteisiin (Kehittyvä Raisio, toimenpiteet ja mittarit):

 

Kausikorttimatkojen määrä kasvaa 2 % vuoteen 2019 verrattuna. Vuoden 2020 tavoite on 575 000 matkaa / vuosi.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta

 

Jonni Moislahti ehdotti Mika Koiviston kannattamana, että sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan kohtaan ”Olennaiset talousarvioon vaikuttavat huomiot” tehdään seuraava lisäys: Palveluverkkoselvitys tehdään vuoden 2020 aikana. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Jonni Moislahti ehdotti Mika Koiviston kannattamana seuraavaa lisäystä sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan kohtaan ”Olennaiset talousarvioon vaikuttavat huomiot”: Tukiasuntojen määrä tulee jatkossa rajata seuraavasti: 80 kpl vuonna 2020, 60 kpl vuonna 2021 ja 40 kpl vuonna 2022. Tulojen vähennys -100 000 euroa, menojen vähennys -100 000 euroa, nettovaikutus 0 euroa.

 

4. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Jonni Moislahden tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Jormanainen ja Engström) ja 9 ei-ääntä (Äikäs, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Haavisto).

 

Puheenjohtaja totesi, että Jonni Moislahden ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

***

 

Kristiina Engström ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan budjettiin lisätään 1,9 miljoonaa euroa.

 

5. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Kristiina Engströmin tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Äikäs, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Haavisto) ja 2 ei-ääntä (Jormanainen ja Engström).

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Sivistyslautakunta

 

Kristiina Engström ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että opetuksen laadun säilyttämiseksi ryhmäkokoja ei suurenneta, henkilöstöä ei vähennetä, eikä opetustunteja vähennetä nykyisestä ja sivistyslautakunnan budjettiin lisätään 200 000 euroa.

 

6. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Kristiina Engströmin tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Äikäs, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Haavisto) ja 2 ei-ääntä (Jormanainen ja Engström).

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Tekninen lautakunta

 

Hannele Lehto-Laurila ehdotti Elisa Vuorisen kannattamana, että teknisen lautakunnan talousarvion 2020 säästöohjelman suunnitteluvuosille 2020-2022 esitetyistä tavoitteista poistetaan katuvalojen yösammutus ja muutetaan 100 000 euroa kohdentamattomaksi säästötavoitteeksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Jonni Moislahti ehdotti, että teknisen lautakunnan kohtaan ”Olennaiset talousarvioon vaikuttavat huomiot” tehdään seuraava lisäys: Palveluverkkoselvitys tehdään vuoden 2020 aikana. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Käyttöomaisuusinvestoinnit toimielimittäin

 

Hannele Lehto-Laurila ehdotti Helena Viljasen kannattamana, että erikoistraktorit lisälaitteineen (pienempi ja suurempi) poistetaan teknisen lautakunnan käyttöomaisuusinvestoinneista.

 

7. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Hannele Lehto-Laurilan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Jormanainen ja Engström) ja 9 ei-ääntä (Äikäs, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Haavisto).

 

Puheenjohtaja totesi, että Hannele Lehto-Laurilan ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Talonrakentamisohjelma 2020 - 2024

 

Hannele Lehto-Laurila ehdotti Elisa Vuorisen kannattamana, että talonrakentamisohjelman 2020-2024 hankkeesta 5010 Peruskorjaukset poistetaan 200 000 euroa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Jonni Moislahti ehdotti Mika Koiviston ja Vesa Parantaisen kannattamana, että talonrakentamisohjelman 2020-2024 kohtaan 4010 Hankesuunnittelu tehdään seuraava lisäys: Tukiasuntojen moduuliratkaisujen hankesuunnitteluun korvamerkitään 100 000 euroa. Hankesuunnitelman tulee olla valmis 31.5.2020 mennessä. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Mika Koivisto ehdotti Helena Viljasen ja Veijo Mikolan kannattamana, että talonrakentamisohjelman 2020-2024 hanke 4706 Uintikeskus Ulpukan perusparannus siirretään vuodella eteenpäin. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Riskien hallinta ja talousarvion sitovuus

 

Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen kohtaan 4.2.6. Talousarvion ja sen määräysten noudattaminen:

Poistetaan kappaleen viimeisestä lauseesta sana oleellisesti.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

***

 

Elisa Vuorinen ehdotti Hannele Lehto-Laurilan kannattamana, että kohtaan 3.2. Toiminnalliset riskit lisätään sairauspoissaolot. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Jonni Moislahti, Jari Salonen ja Jarmo Rosama poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kun käsiteltiin Raision Vesi Oy:n tavoitteita. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Moislahti, Salonen ja Rosama ovat Raision Vesi Oy:n hallituksen jäseniä.

 

Kristiina Engström, Elisa Vuorinen ja Jarmo Rosama poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kun käsiteltiin Raisio Vuokra-asunnot Oy:n tavoitteita. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Engström on Raision Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen varajäsen ja Vuorinen ja Rosama ovat As Oy Kuulaharjat hallituksen jäseniä. Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila toimi kokouksen puheenjohtajana tältä osin.

 

Kristiina Engström ja sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kun käsiteltiin Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin tavoitteita. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Engström on Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen jäsen ja Lehmus on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

 

Jukka Rantala saapui kokoukseen 18.11.2019 tämän pykälän käsittelyn aikana klo 9.23. Hannele Lehto-Laurila oli poissa klo 10.32-13.33 tämän pykälän käsittelyn aikana ja hänen tilallaan oli Sari Packalén. Jari Salonen poistui kokouksesta klo 12.40 tämän pykälän käsittelyn aikana. Tekninen johtaja Antti Korte poistui klo 10.04, sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus klo 10.19 ja sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg klo 12.40 tämän pykälän käsittelyn aikana. Lisäksi Lehmus oli paikalla klo 13.25-14.30 ja Korte klo 14.45–16.11. Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila oli paikalla klo 14.45–15.09 ja hallintopäällikkö Anne Rantala klo 14.45–16.11.

 

Kokouksen aikana pidettiin tavanomaiset kokous- ja lounastauot. Taukojen jälkeen todettiin läsnäolijat.

 

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen edellä mainituin muutoksin ja täydennyksin.

 

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021–2022.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa